Hallituspuolueet altavastaajina Turkin vaaleihin

Vallan odotetaan vaihtuvan Turkin huomisissa parlamenttivaaleissa. Vaalivoittajaksi ennustetaan islamilaista oikeus- ja kehityspuoluetta.

Yli 40 miljoonaa turkkilaista käy huomenna uurnille parlamenttivaaleissa, joissa suurimmaksi puolueeksi on nousemassa islamilaiseksi leimattu oikeus- ja kehityspuolue (AKP). Nykyisille hallituspuolueille povataan tappiota ja ne saattavat jäädä jopa 10 prosentin äänikynnyksen alle.

Alun perin vaalit piti järjestää huhtikuussa 2004, mutta niitä jouduttiin aikaistamaan pääministeri Bülent Ecevitinsairastelun ja hallituskumppanien riitelyn takia. Monet eivät usko huomisten vaalienkaan tuovan toivottua vakautta Turkin politiikkaan.Turkkia koettelee pahin talouslama sitten toisen maailmansodan, eivätkä sen ponnistelut EU:n jäsenyyden saavuttamiseksi ole tuottaneet tulosta.

Mielipidemittausten mukaan oikeus- ja kehityspuolue on saamassa suurimman äänisaaliin vaaleihin osallistuvista 18 puolueesta. Sen odotetaan nousevan 550-paikkaisen parlamentin suurimmaksi puolueeksi 20-30 prosentin äänisaaliilla.

Muista puolueista ainoastaan sosiaalidemokraattinen CHP-puolue voi olla varma saavansa yli 10 prosenttia äänistä eli selvittävänsä äänikynnyksen. Kaksi keskusta-oikeistolaista puoluetta, entisen pääministerin Tansu Cillerin oikea tie (DYP) ja varapääministeri Mesut Yilmazin isänmaapuolue (ANAP), sekä kesällä perustettu nuoruuspuolue saattavat myös ylittää äänikynnyksen. Suuri osa Turkin puolueista saattaa sen sijaan jäädä vaalijärjestelmän vuoksi ilman yhtään paikkaa parlamentissa.

Turkissa on vuodesta 1983 lähtien käytetty suhteellista vaalitapaa, jossa puolueen on saatava vähintään 10 prosenttia valtakunnallisista äänistä saadakseen edustajan parlamenttiin. Esimerkiksi vuoden 1999 vaaleissa kurdien hadep-puolue sai valtavan äänivyöryn kurdien asuttamissa itä- ja kaakkoisosissa, mutta se jäi kuitenkin parlamentin ulkopuolelle, koska valtakunnallisesti se sai vain 4,7 prosenttia äänistä.

Vaalihuoneistot aukeavat huomenna klo 6.00 Suomen aikaa ja sulkeutuvat klo 16.00. Ovensuukyselyt eivät ole sallittuja, ja alustavia tuloksia odotetaan myöhään huomisiltana.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat