Hallituspohjaa haetaan näkemyksillä palveluista ja energiasta

Hallitustunnustelujen vetäjä Vanhanen on ryhtynyt selvittämään puolueiden suhtautumista muun muassa verotukseen ja ilmastokysymykseen.

Hallitusneuvottelujen tunnusteluvaiheen vetäjän tehtävän saanut pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) aloitti työnsä esittämällä eduskuntaryhmille seitsemän kysymystä. Ne koskivat tulevan hallituksen tehtäviä ja politiikkaa. Vastaukset on esitettävä maanantaina puoleenpäivään mennessä.

Vanhanen kaipaa ryhmiltä odotetusti näkemyksiä siitä, millainen on valtiontalouden liikkumatila alkaneella vaalikaudella. Vastauksissa pitää tehdä selkoa siitä, kuinka paljon erilaisiin pysyviin menonlisäyksiin ja verotuksen muutoksiin tästä summasta voidaan käyttää. Liikkumatila oli näkyvimpiä niistä asioista, joissa suurten puolueiden vaaliohjelmat poikkesivat toisistaan.

Kysymyslistassa eritellään myös kohteet, joihin lisäykset halutaan suunnata. Niihin kuuluvat mm. julkisten peruspalveluiden kohentaminen, tulonsiirrot, työllisyyden, osaamisen ja infrastruktuurin kehittäminen sekä kehitysyhteistyövarojen lisääminen.

Ryhmiltä kysytään myös niiden kantaa verotuksen muutoksiin ja palkkatasa-arvon edistämiseen. Keskustan näkyvästi esillä pitämää ruoan arvonlisäveron alentamista ei ole listassa.

Odotettu oli myös kysymys, joka koskee ilmastonmuutoksen torjumista, uusiutuvan energian käyttöä ja energiatehokkuuden lisäämistä.

Väestön ikääntymisestä aiheutuva palvelujen tarve oli keskeisesti esillä ennen vaaleja. Ryhmät joutuvat selvittämään, millä keinoin ne turvaisivat julkisten palvelujen saatavuuden koko maassa. Erikseen kysytään, miten palvelujen tuottavuutta voidaan lisätä, työhyvinvointia ja eläkejärjestelmää kehittää, sekä perusturvajärjestelmää uudistaa. Paperista löytyy myös koulutus-, tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä.

Nato-kantaa ei kysytä suoraan

Tunnustelija pääsee lisäksi vertailemaan ryhmien näkemyksiä keinoista vahvistaa talouskasvua, parantaa työllisyyttä ja tukea suotuisaa aluekehitystä.

Turvallisuuspolitiikkaa koskevassa kysymyksessä ei mainita suoraan suhtautumista Nato-jäsenyyteen. Siinä tiedustellaan ryhmien Suomen turvallisuuden edistämiseen ja EU-politiikkaan liittyviä linjauksia.

Kuten aiemminkin, puolueet voivat itsekin viheltää oman hallituspelinsä poikki jo alkuvaiheessa. Ryhmillä on tilaisuus kertoa, mitkä ovat niille ehdottomia kynnyskysymyksiä. Jos siinä asettaa muista poikkeavia tiukkoja ehtoja omalle osallistumiselleen hallitusyhteistyöhön, voi valmistautua istumaan opposition penkillä seuraavien neljän vuoden ajan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat