Hallituspeli käy kuumana Saksassa

Kristillisdemokraateille veikataan niukkaa voittoa Saksan liittopäivävaaleissa.

Sunnuntaina järjestettävistä Saksan liittopäivävaaleista odotetaan ennätystiukkoja. Mielipidetutkimukset veikkaavat niukkaa voittoa Angela Merkelin johtamille Kristillisdemokraatteille.

Talouden huono tila ja korkea työttömyys ovat olleet Saksan vaalien kaksi pääteemaa. Vaalitaiston lähestyessä loppua huomio on kuitenkin siirtynyt jo vaalien jälkeiseen hallituspeliin.

Gallupien mukaan Angela Merkelin johtamat kristillisdemokraatit ovat saamassa vaaleissa niukan voiton. Vaikka Merkel nousisikin Saksan ensimmäiseksi naisliittokansleriksi, hän ei luultavasti onnistu muodostamaan haluamaansa keskusta-oikeisto hallitusta liberaalipuolue FDP:n kanssa.

Merkelin ainoaksi vaihtoehdoksi veikataankin kahden suuren koalitiota sosiaalidemokraattien kanssa.

Sosiaalidemokraattien odottama vaalitappio voikin siis vielä kääntyä liittokansleri Gerhard Schröderin voitoksi. Kahden suuren koalitiossa ei Schröderille olisi tilaa. SPD:n nousu hallitukseen tarjoaisi hänelle kuitenkin mahdollisuuden erota puolueensa johdosta ja liitokanslerin paikalta arvokkaasti.

Kampanjointi tulee jatkumaan tiukkana loppumetreille asti. Mielipidekyselyjen mukaan 15 prosenttia saksalaisäänestäjistä ei vielä tiedä kenelle äänensä antaa sunnuntain vaaleissa.

(MTV3)

(Huomenta Suomen uutiset 16.09.2005)

Talousahdinko ajoi Saksan ennenaikaisiin vaaleihin.

(Huomenta Suomi 16.09.2005)

Työ, verot ja sosiaaliturva ovat remontin edessä Saksassa, sanoo professori Hannes Saarinen.

(Huomenta Suomi 16.09.2005)

Lue myös:

    Uusimmat