Hallitusohjelma viittä vaille valmis

Hallitusneuvottelujen johtoryhmä puristi myöhään illalla kasaan hallitusohjelman viimeisiä osioita Säätytalolla Helsingissä.

Puoluejohtajien ratkottavana oli vielä useita hyvinvointi- ja elinkeinopolitiikan kysymyksiä, joihin ei ollut löydetty yhteistä kantaa kuuden puolueen välisissä neuvotteluissa.

Hallituksenmuodostaja Jyrki Kataisen (kok.) mukaan puoluejohtajista koottu johtoryhmä oli iltaan mennessä käsitellyt 20-30 vaikeaa kysymystä.

Pyrkimyksenä oli saada hallitusohjelma alustavasti kasaan vielä illan aikana. Huomenna on tarkoitus ratkaista ministerisalkkujen jako puolueiden kesken.

Politiikan eri osa-alueita valmistelleet erityisryhmät saivat työnsä valmiiksi jo aiemmin tänään.

Hallitusneuvotteluissa mukana olevat puolueet kokoontuvat viikonloppuna ja alkuviikosta käsittelemään hallitusohjelmaa ja omia ministerinimiään. Esimerkiksi kokoomus ja SDP kokoontuvat lauantaina.

Arkipäivän ostosten kallistumista ennakoitu

Vasemmiston ja oikeiston välisten verokiistojen käänteistä on tihkunut tietoja mediaan pitkin viikkoa.

Helsingin Sanomat kertoi ensimmäisenä, että olisi sovittu yleisen arvonlisäveron säilyttämisestä nykyisellään 23 prosentissa. Tällainen sopimus olisi selvä myönnytys vasemmistopuolueille, jotka ovat vastustaneet alv:n korotusta.

Sen sijaan nykyään kevyemmin verotettujen ruuan, matkalippujen ja kulttuuritapahtumien pääsymaksujen alv saattaa Ylen mukaan nousta. Myös verovähennysten karsimista kaavaillaan.

Toisaalta palkkaverotus ei olisi kiristymässä. Sen estäminen on ollut kokoomuksen kynnyskysymys. Pääomavero nousisi 28:sta 30 prosenttiin ja ylimmissä pääomatuloissa 32 prosenttiin.

Lisäksi verotuloja oltaisiin keräämässä useita satoja miljoonia euroja valmisteverojen korotuksilla. Ylen mukaan liikennepolttoaineista kerättäisiin lisää veroa noin 250 miljoonaa euroa, alkoholista ja tupakasta 150 miljoonaa euroa ja makeisista ja virvoitusjuomista noin 100 miljoonaa euroa.

Arkisiin ostoksiin vaikuttavien valmisteverojen nosto voi kirpaista pienituloisia jopa enemmän kuin yleisen alv:n korotus. Tiedossa ei ole, oltaisiinko valmisteveron nostoa kompensoimassa jotenkin pienituloisille.

Ylen mukaan voimayhtiöille on tulossa päästökaupan hyötyjä rokottava windfall-vero, mutta sen vaikutus sähkön hinnan nousuun aiotaan estää.

Myös mediaan on kohdistumassa veronkorotuksia. MTV3:n uutiset keroti eilen ensimmäisenä, että kotiin tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien nollaverokanta olisi poistumassa eli tilalle tulisi alin alv-kanta, 9 prosenttia.

Nato-kanta ja muut linjaukset puhuttaneet

Arvailut hallitusohjelman sisällöstä ovat käyneet verojen lisäksi kuumana myös muilla rintamilla.

Helsingin Sanomat kertoi eilen, että esimerkiksi valtiontalouden sopeutustarpeessa olisi liikuttu lähemmäs SDP:n kuin kokoomuksen linjaa. Lehden mukaan neuvotteluissa olisi päädytty 2,5 miljardin leikkaus- ja veronkorotuspakettiin.

Muun muassa Turun Sanomien mukaan leikkauslistoihin palattaisiin, jos valtion velkaantuminen ei pysähdy, valtiontalouden alijäämä nousee yli prosenttiin bruttokansantuotteesta ja Suomen kansainvälinen luottoluokitus laskee.

Sovittuihin asioihin kuuluisi myös muun muassa pitkään valmistellun vanhuspalvelulain toteuttaminen. Ylen mukaan myös Suomen Nato-jäsenyyden hakemiseen olisi tulossa kielteinen kanta.

(MTV3 - STT)

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Kymmenen uutiset 16.6.2011)

Lue myös:

    Uusimmat