Hallitusohjelma sai talousraamit pohjakseen

Hallitusneuvottelijat ovat päässeet sopuun lähivuosien talousraameista. Hallitusneuvottelijoiden mukaan ratkaisulla haetaan "dynaamisia vaikutuksia".

Hallitusneuvotteluissa on saatu sitkeän väännön jälkeen kokoon talouden suuret raamit ensi vaalikaudelle. Hallitusneuvottelujen vetäjä Matti Vanhanen (kesk.) kertoi alkuillan tiedotustilaisuudessa, että veronkevennyksiin kaikki veromuodot mukaan lukien varataan 1,8 miljardia euroa ja menonlisäyksiin 1,3 miljardia.

Päälle tulee maaliskuussa sovittuun tekniseen kehykseen sisältyvä inflaatiotarkistus. Menopuolella tehdään lisäksi noin 250 miljoonan euron edestä sisäisiä siirtoja, joita Vanhanen ei enempää valottanut.

Ylijäämätavoite on vaalikauden päättyessä Vanhasen mukaan yhteensä kolme prosenttia, josta valtion osuus on yksi prosenttiyksikkö ja sosiaaliturvarahastojen kaksi. Kuntien lasketaan yltävän nollatulokseen.

Energiasta hiottiin sopua

Neuvottelujen energiakysymyksiä pohtineessa työryhmässä on ollut käsittelyssä esitys, jonka mukaan vihreille vaikeassa ydinvoimakysymyksessä viitataan eduskunnan hyväksymään ponteen.

Energia- ja ilmastopoliittista selontekoa hyväksyessään eduskunta linjasi viime vuonna, ettei mitään päästötöntä, vähäpäästöistä tai päästöjen kannalta neutraalia, kestävää ja kannattavaa tuotantomuotoa saa sulkea pois. Tämä koskee myös ydinvoimaa.

Vihreiden tulevilla hallituskumppaneilla ei ole tarvetta saada hallitusohjelmaan ydinvoimalle suoraan myönteistä mainintaa. Hallitukseen asia tulee vain, jos teollisuus jättää hakemuksen lisäydinvoimasta.

Hallituksessa on aiemminkin voitu äänestää periaatepäätöksestä. Mahdollisessa eduskunnan käsittelyssä hallitus voi luottaa siihen, että suurimman oppositiopuolueen SDP:n riveistä tulee ainakin sen verran kannatusta, että hallituksen tahto toteutuu.

Vesilain mahdollinen muuttaminen voisi puolestaan onnistua, jos hallitusohjelmassa mainitaan vain pyöreästi vesivoiman käytön tehostaminen.

Hankala kysymys on neuvotteluissa ollut myös kokoomuksen ennen vaaleja markkinoiman tasa-arvotupon kaikujen ujuttaminen ohjelmatekstiin.

Yksi mahdollisuus on kirjata sinne liikkumavaran salliva maininta, jonka mukaan kuntien valtionosuuksissa pyritään ottamaan huomioon kuntien matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen tarpeet.

Mahdollinen tuki ei monien mielestä saisi mennä vain kokoomuksen vaaliohjelmasta tutulle "Sari Sairaanhoitajalle".

Kunnista löytyy muitakin pienipalkkaisia. Asiaa mutkistaa myös se, että kysymys on työmarkkina-asiasta.

Tippa kerrallaan

Vanhanen ja muut puoluejohtajat eivät lehdistötilaisuudessaan menneet pidemmälle tulevan hallitusohjelman yksityiskohtiin. Katainen lupasi ylimalkaisesti "dynaamisia uudistuksia", joiden sisältö jäi hämäräksi. Vanhanen säesti vieressä, että koko ohjelman henki on uudistaa ja valmentaa Suomea 2010-luvulle.

Tiedotusvälineille tehtiin selväksi jälleen kerran, että keskeneräisistä asioista ei kerrota. Tällä huolehditaan puoluejohtajien mukaan luottamuksen säilymisestä ja eliminoidaan haitallinen kilpailu julkisuudesta.

Ilmapiiri neuvotteluissa on ollut silminnähden hilpeämpi kuin neljä vuotta sitten keskustan ja SDP:n neuvotellessa kitkerän eduskuntavaalikamppailun jälkeen. Tiedotussulku oli tuolloinkin tosin vähintään yhtä tiukka kuin nyt.

Vanhasen mukaan ministerinsalkuista käydään alustavat keskustelut huomisaamuna. Jako puolueiden välillä sovitaan lopullisesti, kun hallitusohjelma on saatu kokonaan valmiiksi. Sen jälkeen neuvottelujen tulokset annetaan kokonaisuudessaan julki.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat