Hallitusneuvottelut jatkuivat tuloksettomina Latviassa

Latvian hallituksen pitäisi vaihtua ylihuomenna, mutta puolueista vain yksi on nimennyt pääministeriehdokkaansa. Latvian nykyinen pääministeri Aigars Kalvitis jättää tehtävänsä keskiviikkona arvosteluryöpyn saattelemana.

Latvian hallituksen pitäisi vaihtua keskiviikkona, mutta vielä tänään uusi pääministeri oli yhä hakusessa eikä hallituspohjastakaan ollut vielä tietoa.

Presidentti Valdis Zatlers kiirehti viikonvaihteessa puolueita sopimaan uuden hallituksen pohjasta, ennen kuin entinen eroaa. Zatlersin mielestä hallitukseen voisivat mahtua kaikki nykyisen parlamentin viisi oikeistopuoluetta.

Latvian nykyinen pääministeri Aigars Kalvitis ilmoitti jo marraskuun alussa, että hän jättää tehtävänsä joulukuun 5. päivänä. Kalvitis joutui syksyllä arvostelun kohteeksi, kun hän yritti erottaa maan korruptionvastaisen toimiston johtajan. Poliittisessa myrskyssä hallituksesta lähti tai erotettiin useita ministereitä.

Tuoreissa mielipidekyselyissä Kalvitisin johtaman kansanpuolueen kannatus on pudonnut viiden prosentin vaiheille, kun se kevään parlamenttivaaleissa sai lähes 20 prosenttia äänistä.

Kansanpuolueen lisäksi Kalvitisin hallituksessa ovat istuneet Latvian ensimmäisen puolueen ja Latvian tien muodostama ryhmä, kansallismielinen isänmaan ja vapauden puolesta -puolue sekä vihreiden ja maanviljelijöiden liitto. Näiden neljän lisäksi neuvotteluihin tulevasta hallituspohjasta on osallistunut oikeistolainen oppositiopuolue Uusi aika. Uusi aika on ainoana nimennyt pääministeriehdokkaansa, joka on europarlamentaarikko Valdis Dombrovskis.

Kansanpuolueen riveistä mahdolliseksi pääministeriksi on esitetty kuutta nimeä, joiden joukossa on sekä nykyisen että aiempien hallitusten ministereitä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat