Hallitusneuvottelut alkavat tiistaina

Säätytalolla ensi tiistaina alkavissa hallitusneuvotteluissa sovitaan työllisyysohjelmasta elvytyspaketteineen. Paketti sisältänee muun muassa julkisten hankkeiden aikaistamista.

Esille noussee mahdollisuus vauhdittaa kanavayhteyden rakentamista Järvi-Suomesta Kotkan kautta Suomenlahdelle siten, että hankkeeseen varattaisiin suunnittelurahaa jo ensi vuodelle. Näin 100 - 200 miljoonaa euroa maksavan kanavan rakentamiseen päästäisiin ehkä jo vuonna 2005.
Niinikään pohdittaneen joidenkin jo päätettyjen tiehankkeiden aloittamisen aikaistamista ja lisärahan suuntaamista julkiseen asuntotuotantoon.

Demarit saavat myös tahtonsa läpi. Kovasti kiisteltyjä, niin kutsuttuja aktiivityöllistämisrahoja lisätään merkittävästi.

Sailaksen työllisyystyöryhmän esittämä raju tuloverojen kevennyslinja kokee Säätytalolla kovia. Odotettavissa olevat veroratkaisut ovat niin peruspunamultaa kuin olla vain voi: Palkkaveroihin on ensi vuodelle luvassa tuskin mainittavaa kevennystä. Huojennukset ajoittuvat hallituskauden lopulle ja painottuvat pieni- ja keskituloisiin. Pääomavero pidettäneen nykyisessä 29 prosentissa. Käytännössä jäädään siis odottamaan, minkälaisen päätöksen EY-tuomioistuin Suomen yhtiöverotuksesta joskus vuoden 2005 tienoilla antaa.

Myös EU-politiikka noussee neuvotteluissa vahvasti esiin. Suomi joutuu tulevalla hallituskaudella määrittämään ehkä kantansa EU:n perustuslakiin ja turvallisuuspolitiikkaan. Mielenkiintoista on myös nähdä, vaatiiko Keskusta takeita siitä, että Unionin laajenemisen myötä vähenevät maataloustuet korvattaisiin täysmääräisinä Suomen valtion budjetista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat