Hallitus: Työmarkkinajärjestöjen esityksiä lisäbudjettiin

Hallitus lupaa ottaa työmarkkinajärjestöjen elvytysesityksiä ensi vuoden lisäbudjettiin. Työmarkkinatilanteesta keskustellaan tammikuussa.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat ja työmarkkinajärjestöt ovat parhaillaan koolla Kesärannassa keskustelemassa nopeasti heikentyneestä taloustilanteesta.

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat sopineet jatkavansa keskusteluja koulutuksesta ja nopeasti vaikuttavista työllistävistä elvytystoimista. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan järjestöjen esitykset ovat samantapaisia kuin mitä hallituksessa on pohdittu.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pitää pitkällä tähtäimellä tärkeämpänä kuitenkin maltillista palkkaratkaisua.

Työmarkkinajärjestöillä oli kokoukseen tuomisenaan yhteinen lista toiveista maan hallitukselle. Ehdotuksessaan järjestöt vaativat lisää rakentamista, merkittävää lisäystä perusväylänpidon rahoitukseen sekä tieinvestointien aikaistamista.

Lisäksi tapaamisessa keskustellaan nuorten, irtisanottavien ja lomautettavien koulutuksesta. Palkansaajajärjestöt vaativat hallitusta myös luopumaan tuottavuusohjelman mukaisista kaavamaisista henkilöstöleikkauksista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat