Hallitus tukee työmatkaliikennettä

Pitkiä työmatkoja tekevien verovähennysoikeus matkakuluissa nousee jo tänä vuonna, mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen veronkevennyspaketin. Valtioneuvosto pääsi tänään yksimielisyyteen esityksen sisällöstä. Eduskunnalle esitys annetaan huomenna.

Talvista liikennettä

Matkakulujen verovähennysrajan nostamisesta keskusteltiin jo tammikuussa, kun hallitus sopi paketin sisällöstä. Tuolloin ajatus ei saanut riittävää kannatusta. Tarkoituksena on, että verovähennysoikeus nousisi 28 000 markkaan vuodessa nykyisestä 23 000 markasta. 3000 markan omavastuu säilyisi ennallaan. Täyden 25 000 markan vähennyksen saisi siis 28 000 markan matkakuluista.

Matkakustannukset hyväksytään halvimman kulkuneuvon mukaan laskettuna. Ylärajaan matkakustannukset yltävät yleensä vain silloin, kun halvimpana kulkuneuvona pidetään omaa autoa. Hallitus pitää työllisyyden parantamisen ja työvoiman saatavuuden kannalta tarpeellisena työvoiman liikkuvuuden edistämistä. Matkakuluvähennyksen ylärajan korottamisella kannustetaan siten verovelvollisia hakeutumaan entistä kauempaa työhön.

Korotusta perustellaan myös polttoaineiden hinnannousulla. Nousu heijastuu myös oman auton käytön perusteella myönnettävään kilometriarvoon, joten vähennyksen yläraja saavutetaan entistä useammin. Esityksen perusteluissa myönnetään, että ympäristön kuormitus lisääntyy, jos verovelvolliset kulkevat entistä kauempaa työhön omalla autolla. Vaikutusta pidetään kuitenkin kokonaisuudessan vähäisenä, johtuen korotuksesta hyötyvien määrän vähäisyydestä.

Tilipussiin lihaa luiden päälle

Paketissa muutetaan sekä tuloverolakia että vuoden 2000 veroasteikkolakia. Tuloveroasteikon marginaaliprosentteja alennetaan 0,5 prosenttiyksikköä kaikissa tuloluokissa. Ennakonpidätyksissä tämä tulee voimaan voimaan kesäkuun alusta, ja se näkyy yhden prosenttiyksikön alenemana. 10 000 markan kuukausituloilla tämä merkitsee 100 markan lisäystä kuukausittaiseen palkkapussiin vuoden loppuun.

Tulonhankkimisvähennyksen enimmäismäärää nostetaan 300 markalla. Tämä vähennys nousee siten 2400 markkaan. Vähennys tulee niille, joilla ei ole muita tulonhankkimiseen liittyviä vähennyksiä. Kunnallisveron ansiotulonvähennystä korotetaan 1200 markalla ja samalla tiukennetaan vähennyksen alenemaprosenttia kolmesta 3,5:een. Kunnallisverotuksen enimmäisvähennys nousee siten 9800 markkaan. Kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksen tarkoituksena on kannustaa pienituloisia hakeutumaan työhön ja hankkimaan lisätuloja.

Verokevennyksen kokonaismäärä on 1600 miljoonaa markkaa. Asteikon alennuksen osuus tästä on runsaat kaksi kolmasosaa. Koko summasta 1200 miljoonaa markkaa kohdistuu valtiolle ja noin 340 miljoonaa markkaa kunnille. Kansaneläkelaitoksen ja kirkon osuus on runsaat 50 miljoonaa markkaa. Hallitus on jo aiemmin luvannut, että ansiotulovähennyksen korotuksesta johtuva kuntien tulomenetys kompensoidaan hallitusohjelman mukaisesti. Hallitus lupasi ohjelmassaan 10-11 miljardin markan verokevennyksiä vaalikauden aikana.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat