Hallitus sopi alustavista menokehyksistä

Ministeriöiden pitää käyttää ensi vuoden talousarvioehdotusten teknisen valmistelun pohjana viime maaliskuussa vahvistettuja menokehyksiä. Ehdotuksissa on kuitenkin otettava huomioon lakisääteiset indeksitarkistukset, menoja vähentävät ratkaisut sekä ne ratkaisut, jotka tehtiin kuluvan vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä.

Ministeriöiden ehdotuksissa tulee lähteä siitä, että määräaikaisia säästölakeja sekä säästöpäätöksiä ja -ohjelmia jatketaan. Hallitus sopi tänään ensi vuoden talousarvion alustavista menokehyksistä. Valtiovarainministeriössä laaditun menopainelaskelman mukaan ensi vuoden talousarvion loppusumma olisi 191,5 miljardia markkaa. Valtiontaloudessa olisi kansantalouden tilinpidon mukaan noin kuuden miljardin markan alijäämä. Mahdolliset omaisuuden myyntitulot eivät sisälly tähän lukuun.

Selvää on, että eduskuntavaalien jälkeen nimitettävä uusi hallitus antaa erikseen lopulliset menokehykset. Valtiontaloudessa edelleen oleva rakenteellinen alijäämä ja verotuksen alentamistarpeet edellyttävät hallituksen mukaan erityistä pidättyvyyttä menolisäyksissä. Jos ministeriö pitää joitain menoja lisääviä uudistuksia ehdottoman välttämättöminä, tulee sen esittää vastaava säästö ensisijaisesti oman hallinnonalansa muista menoista. Ministeriöiden tulisi tehdä ehdotuksia myös määrärahojen alentamiseksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat