Hallitus sai luottamuslauseen

Hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen hallitusohjelmasta käydyn tiedonantokeskustelun päätteeksi. Oppositio jättää kuitenkin asiasta hallitukselle välikysymyksen.

Keskustan Anneli Jäätteenmäen johtama hallitus on saanut luottamuslauseen eduskunnassa äänin 107-72. Tyhjää ei äänestänyt kukaan ja poissa oli 20 edustajaa. Yksikään edustaja ei livennyt hallituspuolueiden riveistä.

Pääoppositiopuolue kokoomus yritti viimeiseen asti saada läpi tahtonsa hallitusohjelmakeskustelun jatkamisesta ja luottamusäänestyksen siirtämisestä. Tälle ei kuitenkaan löytynyt juridisia perusteita, ja puhemiesneuvosto torjui esityksen ilman äänestystä. Oppositio olisi halunnut jatkaa keskustelua, koska se sai hallitukselta lähes viikon ajan peräämänsä asiakirjan vaalikauden menolisäysvaran jaosta vasta maanantaina vain hieman ennen hallitusohjelmakeskustelun päättymistä.

Oppositioryhmät eivät tyytyneet puhemiesneuvoston päätökseen, vaan sopivat myöhemmin iltapäivällä välikysymyksen jättämisestä menolisäysten salailusta. Keskustelu hallitusohjelmasta siis jatkuu kuin jatkuukin, ja uuden hallituksen luottamuksesta päästään äänestämään lyhyen ajan sisällä jo toistamiseen.

Eduskunta sai eilen päätökseen lähes viikko sitten alkaneen keskustelun hallitusohjelmasta. Eniten kiistaa hallituksen ja opposition välillä herätti se, miten annetut vaalilupaukset näkyvät uuden hallituksen ohjelmassa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 29.04.2003)

Lue myös:

    Uusimmat