Hallitus rämpii Intian vaaleissa

Intian hallituksen parlamenttienemmistö on jopa uhattuna, sillä hallitsevalle BJP-puolueelle ennustetaan odotettua kehnompaa menestystä.

Intian hallitseva hindukansallismielinen BJP-puolue on menestynyt odotettua heikommin parlamenttivaalien ratkaisevaksi luonnehditulla neljännellä kierroksella. Hallituksen parlamenttienemmistö on jopa uhattuna.

Televisioasemat ennustavat alustavasti hallitukselle 245-282 paikkaa Intian 545-paikkaisessa parlamentissa.

Tänään äänestysvuorossa oli yli sata miljoonaa yli 670 miljoonasta äänioikeutetusta, muiden muassa pääministeri Atal Behari Vajpayee (kuvassa). Vajpayee painoi äänestyskoneen nappia Lucknowissa Pohjois-Intiassa, missä hänen BJP-puolueelleen odotettiin aiemmin huomattavaa äänisaalista.

Vajpayee julisti vaalit puoli vuotta etuajassa luottaen henkilökohtaiseen suosioonsa, vahvaan talouteen ja runsaiden monsuunisateiden tuottamaan ennätyssatoon. BJP:n vaalikampanja ei näytä kuitenkaan saaneen vastakaikua miljoonien köyhtyneiden äänestäjien keskuudessa. Rahamarkkinat ovat säikähtäneet pelätessään tärkeiden talousuudistusten lykkääntymistä, jos hallitus joutuu kilpailemaan pienpuolueiden kannatuksesta.

Viisivaiheiset vaalit alkoivat 20. huhtikuuta ja päättyvät ensi maanantaina. Vaalitulosten odotetaan selviävän sen jälkeen kolmen päivän kuluessa.

Vaaleihin liittyvissä väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 30 ihmistä ja 150 haavoittunut. Tänään ainakin yksi ihminen kuoli, kun muslimitaistelijaksi epäilty hyökkääjä heitti käsikranaatin äänestyspaikalle Jammun ja Kashmirin alueella. Lisäksi seitsemän ihmisen kerrotaan haavoittuneen eri iskuissa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat