"Hallitus pitää peukkuja pystyssä ja odottaa, että maailmalta tulisi pelastus"

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen tänään Helsingissä esittelemä budjettiesitys kirvoitti lukuisia kannanottoja.

STTK:n mielestä budjetissa ei huomioida riittävällä tavalla nuorten korkeaa työllisyysastetta. Nuorisotyöttömyyden hoitoon olisi tarvittu työllisyysmäärärahoja tuntuvasti enemmän.

- Taloustaantuman jälkeen nuorten on edelleen vaikeaa päästä töihin. Työllisyysmäärärahat ovatkin ensi vuodelle jäämässä alimitoitetuksi. Nuorten pitäminen mukana työmarkkinoilla on nyt erityisen tärkeää, kun työvoiman kysyntä on elpymässä, arvioi STTK:n ekonomisti Seppo Nevalainen.

Niin ikään sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma moittiibudjettiesitystä työttömyystilanteen huomiotta jättämisestä.

- Budjettiin olisi kaivattu työllisyyspakettia, jolla olisi katkaistu uhkaava pitkäaikaistyöttömyyden paheneminen ja varmistettu nuorten työllistyminen. Työllisyyspaketti olisi voitu rahoittaa pääomaverotuksen tiukennuksella, mutta se jää ehdotuksesta puuttumaan. Hallitus pitää peukkuja pystyssä ja odottaa, että maailmalta tulisi pelastus, joka korjaa Suomen talouden, Heinäluoma lataa.

SAK: Palkansaajat maksumiehiksi

SAK kritisoi budjettiesitystä siitä, että se kaataa veronkorotukset palkansaajien niskaan.

- Valtiovarainministeriön budjettiehdotus merkitsee tuntuvaa kulutusverotuksen kiristymistä ensi vuonna. Palkansaajat joutuvat esityksen mukaan maksumiehiksi, kun energiaverot, makeisten valmisteverot ja yleinen arvonlisävero nousevat. Kiristyvällä verotuksella korvataan muun muassa yritysten Kela-maksun poistoa, joka lohkaisi noin 800 miljoonan euron loven valtion kassaan, todetaan SAK:n kannanotossa.

- Elinkeinoelämän verojen alentaminen johtaa nyt useimpien palkansaajien asumiskustannusten selvään nousuun. Välttämättömien menojen nousu syö maltillisten palkankorotusten ostovoiman ja lisää paineita tuleviin sopimusneuvotteluihin. Valitettavasti pelot porvarihallituksen epäreilusta veropolitiikasta käyvät toteen, SAK:n pääekonomisti Olli Koski sanoo.

- Toinen vaihtoehto olisi ollut työnantajamaksujen alentaminen maltillisemmin ja budjettivajeen paikkaaminen nyt omaisuus- ja pääomatuloverojen nostolla, Koski toteaa.

Hallitus ei kyennyt menoleikkauksiin

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan julkisen talouden tasapainottaminen olisi pitänyt toteuttaa menoleikkauksin, ei veronkiristyksin.

- Hallitus ei odotetusti pystynyt ennen vaaleja tekemään menoleikkauksia valtion talouden alijäämän pienentämiseksi, toteaa EK:n vastaava ekonomisti Simo Pinomaa.

Uuden pudotuksen vaara on olemassa, kun elvytystoimet maailmalla vähentyvät. Siksi yritysten kustannuksia ei tulisi kohottaa. Lämmityspolttoaineiden ja sähkön veron korottaminen nostaa ensi vuonna elinkeinoelämän kustannuksia arviolta lähes puoli miljardia euroa.

Akava sen sijaan kiittelee budjettiesitystä sen vihreyden vuoksi.

- Ministeriön esitys energiaverotuksesta on oikea, sillä se ohjaa kuluttajien valintoja ympäristöystävälliseen suuntaan. Lisäksi on hyvä, että kaikille polttoaineille tulee hiilidioksidipäästöihin perustuva vero.

Esityksessä energiaveroja korotettiin 750 miljoonalla eurolla. Korotus korvaa työnantajan kansaneläkemaksun poistamisesta aiheutuvat veronmenetykset.

- Tämä vastaa kolmikantaisesti sovitun, niin kutsutun sosiaalitupon henkeä, toteaa Akavan talouspoliittisen yksikön johtaja Pekka Immeli.

Itsenäisyyspuolueen mielestä valtiovarainministeri unohti talousarviossaan kokonaan vähäosaiset.

- Valtiovarainministeri Kataisen mukaan Suomi pyrkii ensi vuonna EU:n vahvimmaksi taloudeksi. Ihmisten pärjäämisestä ministeri ei puhu mitään. Ministerin kilpailuretoriikka ällöttää, kun muistaa, miten heikoimmassa asemassa olevat ihmiset voivat. Vanhustenhoito on suurelta osin retuperällä, tuloerot ovat Suomessa revenneet, nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, lapsiperheiden köyhyys on moninkertaistunut 15 vuoden aikana. Velkaongelmat ovat liian monille arkipäivää, kirjoitetaan itsenäisyyspuolueen kannanotossa.

(MTV3)

Katso Markus Pirttijoen juttu

Lue myös:

    Uusimmat