Hallitus päätti oman vero- ja tukitarjouksensa

Hallitus vahvisti aamupäivällä oman esityksensä siitä, miten se on valmis tukemaan maltillista tuloratkaisua ja tukemaan vaikeuksissa olevia kuntia. Tämän jälkeen tuloneuvottelijoilla on täsmällisesti tiedossa hallituksen tarjous, ja neuvottelujen loppusuora voi alkaa. Hallitus sopi oman tarjouksensa pääosin jo viime yönä.

Hallitus julkistaa vero- ja muiden päätöstensä yksityiskohdat siinä vaiheessa, kun neuvottelutulos uudesta kaksivuotisesta tuloratkaisusta on allekirjoitettu.

Vuoteen 1999 painottuvien tuloveron kevennysten rahoittamiseksi hallitus on kaavaillut mm. energia- ja ympäristöverojen korottamista. Niiden yksityiskohdista hallitus päättää kuitenkin vasta ensi keväänä ns. kehysneuvottelujen yhteydessä.

Lisäksi tarkoituksena on ainakin kiristää yritysten verotusta kaventamalla niiden poisto-oikeuksia. Tämän arvioidaan lisäävän myös kuntien verotuloja, joihin on tulossa aukko, kun kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä nostetaan vuonna 1999.

Kuntien verotulojen lisäämiseksi hallitus aikoo myös mahdollistaa kiinteistöveron korottamisen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat