Mainos

Valinnanvapaus toteutuu – asiakas valitsee hoitopaikan ja sitoutuu vuodeksi, maakunta vastaa laadusta

4:12

Sote-uudistukseen myötä maakunnissa järjestämisvastuu ja tuotantovastuu erotetaan toisistaan. 

Maakuntiin ei tule aiemmin mainittua palvelulaitosta, vaan maakuntakonserni, jossa oma julkinen tuotanto järjestetään liikelaitosmallilla.

Peruspalveluministeri Juha Rehula lupaa, että jatkossa lääkäriin pääsee silloin kun tarvetta on. 

– Jatkossa puhelimeen vastataan noepammin kuin tänä päivänä, ja lääkäriin pääse kun tarvetta on, Rehula sanoi. 

Vastaisuudessa sosiaali- ja terveyspalvelut järjestää maakunta. Suomi on jaettu 18 maakuntaan, ja niiden vastuulla on, että jokaisella alueen asukkaalla on kaikki tarvitsemansa palvelut.

– Valinnanvapaus toteutuu jokaisen suomalaisen kohdalla, lupaa Rehula.

Käytännössä se tapahtuu niin, että ihminen, asiakas, potilas valitsee itse, minkä palvelulaitoksen oven avaa.

– Hän saa valita sen sotekeskuksen, minkä haluaa. Sotekeskus vastaa suurinpiirtein samaa kuin nykyinen terveyskeskus, sanoo Rehula.

Palveluja voivat tuottaa kolmas sektori, yksityiset ja julkiset toimijat. Rahaliikennettä operoi käytännössä Kela.

Tarkoitus on, että järjestelyt mahdollistava lainsäädäntö tulee eduskunnan käsittelyyn heti kevätistuntokauden alkaessa. 

Palveluntuottajat saavat suurimman osan rahoistaan maakunnilta sen mukaan, kuinka paljon heillä on asiakkaita. Lisäksi tulee kannustinosuus, joka on noin viidesosa maakunnan sotekeskuksille maksamasta rahasta.

Kansalaisen näkökulma

Kun kansalainen on sotekeskuksensa valinnut hän sitoutuu siihen vuodeksi. Valitsemansa sotekeskuksen pitää sitten vastata siitä, että kansalainen saa kaiken tarvitsemansa hoidon.

Valinnanvapaus on sitä suurempaa mitä alemmalla palvelutasolla ollaan. Kun siirrytään erityistasolle valinnanvapaus kapenee, vaan ei katoa.

– Asiakas voi saada maksusetelin niiden palveluiden hankkimiseen, joita ei omassa sote-keskuksessa ole tarjolla. Tämä on samantapainen kuin nykyisin tunnettu maksusitoumus, selittää ministeri Rehula.

Maakunta on vahva järjestäjä, joka vastaa palveluiden laadusta ja huonon päivän tullen myös mahdollisista hoitovirheistä. Palvelun kriteerit kirjataan lakiin.

– Kyse on vastuunkannosta. Siitä, että potilaan hoitopolku rakentuu, sanoo Rehula.

Lähinnä vammais- ja vanhuspalveluissa tulee käyttöön henkilökohtainen budjetti, jossa on määrätty vuotuinen euromäärä, joka on asiakkaan käytettävissä.

Aikatauluja

Sote-palvelujen järjestämislain kirjoittaminen on jo pitkällä. Sen on määrä olla kansanedustajien edessä kun he palaavat joululomiltaan helmikuussa.

1.1.2019 on tarkoitus ottaa käyttöön suoravalinta, eli että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus avata haluamansa sotekeskuksen ovi ja saada kaikki palvelut valitsemansa oven takaa.

Rahaliikenteen osalta ajatus on, että lopulta kaikki raha kulkee Kelan kautta maakunnille eikä kansalaisen enää tarvitse huolehtia lainkaan Kela-korvauksista. 

-Tämä on vielä valmistelun takana, mutta suunnitelma tähänkin on olemassa jo nyt. Sairausvakuutusmaksut tullevat loppumaan 2021, ennakoi Rehula.

– Kokonaisuuteen liittyvät lakiesitykset annetaan keväällä eduskunnalle ja ne on tarkoitus saada käsiteltyä kesätaukoon mennessä, tiivistää pääministeri blogissaan.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.