Hallitus lataa paljon toiveita talouskasvun voimaan – Sipilä: "Investoinnit ovat selvästi kasvussa Suomeen ja mikä parasta, vienti on lähtenyt vetämään"

Syksyn työmarkkinakierrokselle kasautuu paineita siitä, että palkkaratkaisuissa on paperilla plussia eikä vain pyöreitä nollia, myöntää pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Työllisyyden kehityksessä hän pitää tulevaa neuvottelukierrosta hyvin ratkaisevana.

Kiinassa vieraileva Sipilä ei kuitenkaan halua arvioida STT:n haastattelussa, kuinka suuri palkankorotusvara Suomen työmarkkinoilla tällä hetkellä on.

– En lähde sitä ohjailemaan - muuta kuin viesti siitä, että nyt on nähty, mitä kolme maltillista vuotta ja kilpailukykysopimus ovat saaneet aikaan. Me olemme päässeet nyt Yhdysvaltojen ja Ruotsin ohi alkuvuoden talouskasvussa, Sipilä sanoo.

Pääministeri painottaa erityisesti kilpailukykysopimuksen vaikutusta.

– Varmaa on, että usko suomalaiseen työhön ja kilpailukykyyn on palannut ja parantunut. Investoinnit ovat selvästi kasvussa Suomeen ja mikä parasta, vienti on lähtenyt vetämään. Silloin meillä on kaikki terveellä pohjalla, kun kasvua tehdään vientivetoisesti.

Sipilä toivoo, että paikallista sopimista vietäisiin vielä kilpailukykysopimuksessakin sovittua pidemmälle.

Lisäksi hän ei halua luopua vientivetoisen työmarkkinamallin tavoittelusta, vaikka neuvottelut niin sanotusta Suomen mallista ovat umpisolmussa. Suomen mallissa muut palkat sovitetaan vientialojen liittojen määrittelemään kustannustasoon.

– Meillä pitäisi Suomessa olla edes löyhä järjestely siitä, että vientiteollisuus määrittelisi sen palkankorotusvaran, kuten Ruotsissakin on.


Joulu tulee pääministerille kerran kuussa

Elokuun budjettiriihessä riittää pääministerin mukaan punnertamista, sillä julkinen talous on yhä reilusti alijäämäinen.

– Se tahtoo unohtua, kun alkaa tulla positiivisia uutisia, että ei tämä kuitenkaan niin äkkiä korjaudu, Sipilä huomauttaa.

Hän pitää kuitenkin pelin henkenä sitä, että kohentuneesta taloudesta hyötyvät myös palkansaajat.

– Tärkeää on, että se hyvinvointi jakautuisi sillä tavalla tasaisesti, että yhä useampi suomalainen saisi töitä. Se on paras lääke eriarvoistumiskehitykseen.

Sipilä uskoo talouskasvun näkyvän viiveellä työllisyysluvuissa. Kuukausittaisia työllisyystilastoja pääministeri odottaa kuin joulua.

Hallitus toivoo leikkausten ja uudistusten jälkeen, että orastava kasvu vetää Suomea ylöspäin.

– Jos kasvua edistävät toimet eivät toimi, niin seuraavalla hallituksella on entistä hankalampi työ edessään, jos ei voida luottaa siihen, että suomalainen työ käy kaupaksi. Nyt näyttää hyvältä kuitenkin.

Ei taka-ajatuksia hallituskriisistä

Sipilä vakuuttaa pääministerille tyypilliseen tapaan, että hallitusyhteistyö sujuu hyvin. Hän kertoo, että tämän kuun hallituskriisistä ei ole jäänyt taka-ajatuksia esimerkiksi siitä, olisiko hallitus pitänyt sittenkin hajottaa.

Pääministeri arvioi nyt, että kriisin keskellä esillä ollut vaihtoehto perussuomalaisten korvaamisesta kristillisdemokraateilla ja RKP:lla olisi ollut käytännössä mahdoton toteuttaa.

Hän kertoo keskustelleensa jälkikäteen tapahtumien kulusta RKP:n puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin kanssa.

– Ymmärrän hyvin harmituksen, koska he olivat valmiita hankalassa tilanteessa yhteistyöhön, Sipilä sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat