Hallitus korostaa markan vakautta

Suomeen viime viikkoina suuntautuneet ulkomaiset markkasijoitukset ja valuuttamarkkinoiden tilanne olivat tänään esillä hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Hallitus pitää julkisuuteen annetun tiedotteen mukaan vakaan valuuttatilanteen ylläpitämistä tärkeänä.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistön mukaan valtio on kurssikehityksen vakauttamiseksi valmis toimimaan suoraan valuuttamarkkinoilla sen sijaan, että valuutat hankittaisiin Suomen Pankista.

-Valtiovarainministeriö on valmis ostamaan velan hoitoon tarvitsemiaan valuuttoja suoraan markkinoilta joko käteis- tai termiinikaupoin, ilmoitti Niinistö. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että valtio voi valuuttaoperaatioillaan joustavasti tukea markan kurssipaineiden purkamista.

Valtion ulkomaiset velanhoitomenot nousevat Niinistön mukaan tänä vuonna yhteensä 42 miljardiin markkaan, noin 8,5 miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Summa kattaa tänä vuonna erääntyvät valtion ulkomaisten lainojen kuoletukset ja korot.

Valtio voi suoraan markkinoille menemällä purkaa ulkomaisten markkasijoitusten markan kurssiin synnyttämiä spekulatiivisia paineita. Niinistön ilmoitus merkitsee sitä, että hallitus on tähän valmis ja pitää markan vakauden turvaamista tärkeänä.

Suomen valuuttavaranto on kasvanut muutamassa viikossa 27,2 miljardia markkaa eli 36,5 miljardista markasta 63,7 miljardiin markkaan. Varannon kasvu johtui markkaan tehdyistä ulkomaisista lyhytaikaisista sijoituksista, jotka aiheuttivat voimakkaan paineen markan kurssin nousuun.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat