Hallitus ja oppositio kiistelivät "homeisista kuntarajoista"

Hallituksen suurin hanke - kuntauudistus on saanut keskustalaiset takajaloilleen. Tänään hallitus vastasi keskustan välikysymykseen kuntauudistuksesta ja lähipalveluiden turvaamisesta.

Välikysymyskeskustelu junnasi eduskunnassa lähinnä siinä, ajaako hallitus kunnat yhteen pakolla muun muassa leikkaamalla valtionosuuksia rutkasti.

– Puheet perälaudasta ja valtion vahvasta ohjauksesta lainsäädännön ja rahoituksen keinoin ovat tälle hallitukselle tyypillisistä sanoilla kikkailua. Sanotaan yhtä ja tarkoitetaan jotain aivan muuta. Sanokaa nyt suoraan millä keinoin aiotte tämän toteuttaa vuoteen 2015 mennessä ,ellette pakkoliitoksilla, keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi tivasi.

Kuntaministeri Henna Virkkunen kiisti, että hallitus ajaisi kuntien pakkoliitoksia.

– Hallitusohjelmassa ei ole mainintaa siitä mikä olisi kuntien lukumäärä jatkossa, puhumattakaan siitä että kuntauudistuksen olisi kirjattu perustuvan kuntien pakottamiseen.

Kokoomuksen Outi Mäkelä syytti puolestaan keskustaa pelottelusta ja kuntakapinan pakkosyöttämisestä. Kiviniemi torppasi puheet.

– Puheenvuorot, että keskustalle tässä olisi kysymys jostain valtapolitiikasta, ovat loukkaavia. Haluamme turvata kaikille suomalaisille palvelut, hän totesi.

Myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie peräänkuulutti palveluiden tärkeyttä.

– Minua hirvittää, että mitä tavalliset asukkaat ajattelevat. Kuuntelevat keskustelua homeisista kuntarajoista ja byrokratiasta kiinnipitämisestä. Eikö pitäisi keskustella siitä, että saadaan turvattua lähipalvelut?

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Seitsemän uutiset 28.9.2011)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat