Hallitus hyväksyi lain soten valinnanvapaudesta – eduskunta käsittelee koko alkukesän

Hallitus on hyväksynyt lakiesityksen sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudesta. Lakiesitys etenee nyt eduskunnan käsittelyyn. Eduskunta on varautunut käsittelemään lakiesitystä heinäkuun alkupuolelle asti.

Lakiesityksen mukaan ihminen listautuu valitsemansa sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi. Lisäksi ihminen valitsee haluamansa hammashoitolan. Jos sote-keskuksella tai hammashoitolalla on toimipisteitä useilla paikkakunnilla, asiakas voi käydä missä tahansa toimipisteessä.

Asiakas voi valita myös maakunnan liikelaitoksen toimipisteen, joka tarjoaa ne palvelut, joita ei saa sote-keskuksesta tai hammashoitolasta. Näitä palveluita ovat esimerkiksi päivystys sekä suurin osa erikoissairaanhoidosta ja sosiaalipalveluista.

Sote-keskus, hammashoitola tai maakunnan liikelaitos voisivat myöntää myös asiakassetelin, jolla asiakas voi hankkia yksittäisen palvelun toiselta palveluntuottajalta. Vanhus- ja vammaispalvelujen asiakkaat voisivat saada käyttöönsä henkilökohtaisen budjetin, jos heillä on laaja ja pitkäaikainen avuntarve.

Laki asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2019 alussa. Sote-keskusten on määrä aloittaa maakunnissa vuoden 2019 heinäkuun alussa. Pilottimaakunnissa sote-keskusten toiminta ja henkilökohtaisen budjetin käyttö voidaan aloittaa jo tämän vuoden aikana. Lisäksi maakunnat voivat todella painavista syistä saada poikkeusluvalla lisäaikaa ja aloittaa sote-keskusten toiminnan vasta vuoden 2021 alusta. Täysimääräisesti valinnanvapauden pitäisi olla käytössä kaikissa maakunnissa viimeistään vuoden 2023 alussa.

Hallitus antoi jo aiemmin esitykset uusien maakuntien perustamisesta sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirrosta maakunnille.

Sote-ratkaisu parantaa ihmisten pääsyä hoitoon 2:01

Lue myös:

    Uusimmat