Hallitus hyväksyi keväisen verkkokalastuskiellon Saimaalle

Hallitus hyväksyi tänään kaksi asetusta, joilla tehostetaan erittäin uhanalaisen saimaannorpan suojelua. Verkkokalastus kielletään noin 1 800 neliökilometrin suuruisella norpan elinalueella huhtikuun puolivälin ja kesäkuun lopun välisenä aikana. Valtaosa norppa-alueen kalastuskunnista on jo luopunut keväisestä verkkokalastuksesta vapaaehtoisella sopimuksella. Tänään annettu asetus koskee niitä alueita, joilla sopimuksia ei ole saatu solmittua. Sopimuksia puuttuu vajaan sadan neliökilometrin alueelta.

- Muistutan kalastuskuntia, että vapaaehtoisia kalastusrajoitussopimuksia voi allekirjoittaa vielä tämän kuun puoleen väliin asti. Uusi asetushan koskee vain alueita, joilla ei ole solmittu vapaaehtoisia sopimuksia, vetoaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (Kesk.)

Ministeri olisi toivonut, että norppien suojelu olisi toteutunut kokonaan vapaaehtoisin toimin.

- Tottakai olisin toivonut, että 100-prosenttisesti olisi päästy sopimuksiin kalastuskuntien kanssa, mutta joka tapauksessa asetus tarvittiin ilman kalastuskuntaa olevien alueiden suojelemiseksi.

Verkkokalastusrajoituksen tavoitteena on estää saimaannorpan kuuttien hukkuminen verkkoihin. Keväiset verkkokalastusrajoitukset ovat voimassa vuoden 2015 joulukuun loppuun asti.

Vaaralliset pyydykset pois norppavesiltä

Toisella tänään hyväksytyllä asetuksella kielletään norpalle vaarallisten pyydysten käyttö. Suojelualueella ei saa kalastaa riimuverkoilla eikä nielultaan yli 150 millimetriä leveällä katiskalla, merralla tai rantarysällä. Sen sijaan kalastajia suututtanutta verkkojen lankavahvuuden alentamista 0,15 milliin ei kirjattu asetukseen.

- On erittäin tärkeää, että jatkossa myös kehitetään norpalle vaarattomia pyydyksiä, jotta kalastuselinkeino turvataan. Ja ammattikalastajathan saavat myös korvauksia norppien aiheuttamista taloudellisista vahingoista, muistuttaa Anttila.

Kalastusrajoitusten noudattamisen tehovalvontaa ei ole luvassa. Ministeri uskoo, että kalastuskuntien oma etu kannustaa noudattamaan määräyksiä.

- Sopimusrikkomuksista seuraa menetyksiä. Kalastuskunnathan saavat 170 euroa neliökilometriltä korvausta, kun pidättäytyvät vapaaehtoisesti verkkokalastuksesta keväisin norppa-alueilla. Jos sopimusta rikotaan, tämä korvaus menetetään. Saimaa on niin valtava alue, ettei siellä voi olla päivystävää poliisia joka päivä paikalla, sanoo Anttila.

Keväisistä kalastusrajoituksista ja kielletyistä pyydyksistä yritetään levittää tietoa myös mökkiläisille ja satunnaisille matkailijoille.

- Toivon, ettei alueen kaupoissa tänä keväänä edes olisi myynnissä sellaisia pyydyksiä, joita ei saa käyttää, toteaa Anttila.

Lue myös:

    Uusimmat