Hallitus esittää leskeneläkkeelle määräajaksi kymmentä vuotta

Hallitus esittää, että leskeneläke muutetaan määräaikaiseksi. Sitä maksettaisiin kymmenen vuotta tai kunnes nuorin lapseneläkkeeseen oikeutetuista täyttää 18 vuotta.

Nykyisin leskeneläkettä maksetaan lesken kuolemaan saakka, jos edunjättäjälle on karttunut työeläkettä. Jos työeläkkeet ovat olleet niin pieniä, ettei sitä kautta jää maksettavaa, maksetaan leskeneläkettä kansaneläkelain mukaan siihen asti kunnes leski täyttää 65 vuotta.

Leskeneläke ulotettaisiin kuuluvaksi myös avoleskelle, jos hän ehti asua avopuolison kanssa yli viisi vuotta ja heillä on alaikäinen lapsi.

Yhteistaloudessa eläneen puolison leskeneläkeoikeus parantaisi lapsiperheen taloudellista tilannetta. Nykyään tällaisessa perheessä vain lapseneläke on mahdollinen.

Vuoden 2017 työeläkeuudistuksen yhteydessä päätettiin selvittää perhe-eläketurvan kehittämistä. Työmarkkinakeskusjärjestöt tekivät hallitukselle ehdotuksen perhe-eläkkeiden uudistamisesta viime vuoden kesällä.
Esitys lähtee lausuntokierrokselle.

Lue myös:

    Uusimmat