Hallitus äänesti ulkomaalaislaista

Hallitus äänesti tänään ulkomaalaislain muuttamisesta. Erimielisyys koski tapaa, jolla turvapaikanhakijoille ilmoitetaan käännyttämispäätös.

Äänestyksessä vähemmistöön jäivät oikeusministeri Kari Häkämies (kok.) ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.). He olisivat halunneet poistaa lain perusteluista kohdan, jossa määrätään, että käännyttämispäätöstä ei tulisi antaa turvapaikanhakijalle ajankohtana, jolloin hakijan kuuleminen tai avustajan hankkiminen olisi kohtuuttoman vaikeaa.

Häkämies sanoi, ettei hänellä sinänsä ole mitään lauseen sisältöä vastaan. Hänen mielestään muotoilu saattaa aiheuttaa tulkintaongelmia.
-En ole eri mieltä sen lauseen kanssa, mutta vierastan sellaista, että sellaista kirjoitetaan lakiin. Hallinnon pitäisi toimia aina oikein. Kyllä sitä saatetaan käyttää valitusperusteenakin, Häkämies uumoili.
-Joskus viranomainen joutuu antamaan päätöksen tiedoksi vähän merkillisessä paikassa ja vähän merkilliseen aikaan, sen takia, että se jolle tieto annetaan pakoilee sitä tiedoksiantoa.

Tarkoitus parantaa turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa

Lainmuutos viedään huomenna presidentin esittelyyn. Sen tarkoitus on sekä nopeuttaa turvapaikkahakemusten käsittelyä, että parantaa turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Turvapaikkalautakunta on määrä lakkauttaa ensi vuoden alusta, ja siirtää sille kuuluvat asiat Uudenmaan lääninoikeuteen.

Laissa säädetään nopeutetusta menettelystä, joka koskisi ilmeisen perusteettomia turvapaikanhakuja. Jos turvapaikanhakijaa ei tavoiteta, katsotaan hänen saaneen tiedon ja tulleen kuulluksi kahden vuorokauden kuluttua siitä, kun jäljennös ulkomaalaisviranomaisen päätöksestä on jätetty todistettavasti siihen osoitteeseen, jonka hakija on turvapaikkatutkinnassa ilmoittanut. Päätös voitaisiin sen jälkeen alistaa Uudenmaan lääninoikeuteen.

Nykyisen lain mukaan ulkomaalaisviraston päätöksestä ei ole laisinkaan valitusmahdollisuutta, jos ulkomaalaisvirasto katsoo turvapaikkahakemuksen selvästi perusteettomaksi. Tämä ei vastaa EU-maiden yhteisesti sopimia periaatteita. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat