Hallituksen salkkujako vahvistettiin

Paavo Lipposen toisen hallituksen ohjelma ja salkkujako on vahvistettu. Ne lyötiin lopullisesti lukkoon hallitusneuvottelujen viimeisessä istunnossa aamupäivällä.

Aikataulua viivästytti poliittisten ryhmien kokousten pitkittyminen. Aamun neuvotteluissa myös viimeisteltiin vielä uuden hallituksen ministereiden työnjakoa. Hallitusratkaisu on hyväksyttävä vielä kaikkien puolueiden päättävissä elimissä, jotka on kutsuttu koolle huomiseksi. Niissä päätetään myös siitä, ketkä tulevat Paavo Lipposen toisen hallituksen ministereiksi.

Asioiden käsittely alkoi kuitenkin jo tänään eduskuntaryhmissä. Uusi hallitus nimitetään torstaina. Hallitukseen osallistuvien viiden puolueen puheenjohtajat ilmoittivat, että he suosittelevat puolueilleen hallitusratkaisun hyväksymistä.

Aamupäivällä sovittiin myös eräiden ns. kakkosministereiden nimikkeistä. Toinen sosiaali- ja terveysministeri muuttuu uudessa hallituksessa peruspalveluministeriksi. Kunta-asioista nykyisessä hallituksessa vastannutta hallintoministeriä kutsutaan uudessa hallituksessa kunta- ja alueministeriksi. Opetusministeriön kakkossalkun haltija on nimikkeeltään edelleen kulttuuriministeri.

Hallitusohjelma ja salkkujen painoarvo tyydyttävät RKP:tä

Ministerisalkkujen jako ratkaistiin käytännössä jo eilisiltana ja viimeiset hallitusohjelman kiistakysymykset sovittiin puoluejohtajien kesken viime yönä. Lipposen toisessa hallituksessa jatkavat kaikki samat puolueet kuin nykyisessä. Kokoomus saa vaalivoittonsa ansiosta yhden ministeripaikan lisää, mikä on pois SDP:ltä. Molemmilla on uudessa hallituksessa kuusi ministeriä. Vasemmistoliitto saa edelleen kaksi ministeriä.

Uuden hallituksen erikoisuus on yhden ministerinpaikan puolittaminen RKP:n ja vihreiden kesken. Molemmat saavat yhden ministeripaikan koko vaalikaudeksi ja toisen puoleksi vaalikautta. Ruotsalaisten edustaja toimii peruspalveluministerinä vaalikauden alkupuoliskon ja vihreiden edustaja vaalikauden lopulla. Ministerisalkun vuorottelulla laukaistiin kiista, jonka taustalla oli vihreiden vaatimus kahdesta ministerin paikasta.

RKP oli jo iltapäivään mennessä niellyt pettymyksensä puolikkaan ministerisalkun menetyksestä. Puheenjohtaja Jan-Erik Enestamin mukaan puolueelle tulevat salkut ovat painoarvoltaan sen verran tuhteja, että RKP:ssä ollaan niihin tyytyväisiä, "varsinkin nukuttuamme yön yli". Hallitusohjelma vastaa Enestamin mukaan hyvin puolueen tavoitteita talouspolitiikassa ja erityisesti peruspalvelujen turvaamisen osalta. RKP painotti vaaliohjelmassaan hyvinvointipalveluja, varsinkin opetusta ja hoitoa.

Vihreät todella tyytyväisiä

Vihreät olivat selvästi erittäin tyytyväisiä hallitusneuvottelujen tulokseen. Puoluejohtajien tiistaisessa tiedotustilaisuudessa puheenjohtaja Satu Hassilta riitti hymyä joka suuntaan. Hänen mielestään hallituksen salkkujaossa otettiin huomioon vihreiden vaalivoitto. Lisäksi hallitusohjelmassa on "vahva vihreä sävy".
-Suoraan sanoen olen tosi tyytyväinen siihen, että salkkujakomuutoksessa toteutui se, että kahdella yhtä suurella eduskuntaryhmällä on saman suuruinen edustus hallituksessa, hän kiitti.

Hassi iloitsi eritoten siitä, että energiakysymyksessä vihreät saavuttivat sen, mitä he tavoittelivatkin; hallitusohjelmassa ei sitouduttu lisäydinvoiman rakentamiseen. Miltei ainoa kielteinen asia vihreiden kannalta oli se, ettei hallitusohjelmaan tullut kokoomuksen vastustuksesta mainintaa samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinnistä.

Siimes: Erittäin hyvä ohjelma verrattuna edelliseen

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes piti uutta hallitusohjelmaa tyydyttävänä suhteessa niihin tavoitteisiin, jotka vasemmistoliitto oli asettanut.
-Jos olisi löytynyt enemmän tahtoa olisi ohjelma voinut olla solidaarisempi köyhille, mutta saimme läpi sen, ettei leikkauslistoja tule, Siimes sanoi.

Siimes iloitsi erityisesti kansaneläkkeen vuonna 2002 tulevasta 50 markan tasokorotuksesta, joka hänen mukaansa on nimenomaan vasemmistoliiton saavutus. Eläkeläisten sairausvakuutusmaksun alennus sekä työmarkkinatuen tarveharkinnan lieventäminen olivat Siimeksen mukaan myös asioita, joissa näkyy vasemmistoliiton puumerkki. Saavutuksiksi hän luki myös pääoma- ja yhteisöveron korotuksen ja sen, että ostoeläkkeiden verovähennysoikeutta supistetaan.

Vasemmistoliiton puoluehallitus suosittelee puolueen osallistuvan Paavo Lipposen toiseen hallitukseen. Puoluehallitus ilmoitti ratkaisustaan myöhään illalla. Puoluehallitus suosittelee Suvi-Anne Siimestä 2. valtiovarainministeriksi ja Martti Korhosta kunta- ja alueministeriksi. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä käsittelevät esitystä yhteiskokouksessaan huomenna.

SDP:ssä ei vielä jaettu salkkuja

SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen ei vielä tänään esitellyt ehdotustaan puolueen ministerinpaikkojen jaoksi, kun eduskuntaryhmä kävi keskustelunsa hallitusohjelmasta. Muutama edustaja harmitteli sitä, ettei puolue ollut saanut liikenneministerin tai sosiaali- ja terveysministerin salkkua. Henkilövalinnoista ei puhuttu. Ryhmänjohtaja Erkki Tuomiojan mukaan ohjelmaan oltiin kuitenkin tyytyväisiä. Esimerkiksi verotuksen osalta ohjelmaa kiiteltiin.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä oli tyytyväinen hallitusohjelmaan ja puolueen saamiin ministerinsalkkuihin tänään käymässään keskustelussa. Ryhmänjohtaja Ben Zyskowicz totesi vastaanoton olleen hyvin myönteinen. Neuvottelijat saivat puheenvuoroissa kiitosta. Yleensä kriittinen yrittäjäsiipi nosti esille pääomaveron nostamisen 29:ään prosenttiin. Sitäkin pidettiin kokoomuksen torjuntavoittona, kun monet olivat ennakkoon pitäneet selvänä prosentin nousemista 30:een.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat