Hallitukselle välikysymys harmaasta taloudesta

Oppositiopuolueet ovat jättäneet hallitukselle välikysymyksen keinoista suitsia harmaata taloutta.

Eduskunta käy ensi viikolla keskustelun harmaasta taloudesta opposition aloitteesta. Tänään jätettyyn asiaa koskevaan vihreiden välikysymykseen ovat yhtyneet kaikki oppositioryhmät. Hallitukselta vaaditaan nykyistä tehokkaampia toimia valtiontaloudelle huomattavia tulonmenetyksiä aiheuttavan verojen ja maksujen kierron kitkemiseksi.

Välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan, vihreiden Erkki Pulliaisen mukaan harmaa talous maksaa julkiselle vallalle ainakin 2,5 miljardia, joidenkin arvioiden mukaan jopa 4,5 miljardia euroa vuodessa.

Merkittäviä pimeän toiminnan kenttiä ovat opposition näkemyksen mukaan mm. rakennus- ja ravintolatoiminta. Epäilyksiä on myös siitä, että jotkut suomalaiset arvopapereihin sijoituksia tehneet saattavat esiintyä ulkomaalaisina, koska pääomatulojen verotus on edullisempaa kuin rehellisen suomalaisen sijoittajan.
Välikysymyksessä arvioidaan, että hallintarekisteröityihin osakkeisiin ja joukkovelkakirjoihin sijoittaneen kansalaisuus on nykyisin viranomaisten kannalta uskon asia. Järjestelmää voisi kehittää siten, että pankki joutuisi vaatimaan asiakkaansa ulkomaalaisuudesta jonkinlaisen todistuksen.

Rakennustoiminnan epäkohtien lieventäminen voisi onnistua välikysymyksen allekirjoittajien mielestä esimerkiksi siirtymällä työmailla sähköiseen kulkulupajärjestelmään. Arvonlisäverojen maksut lisääntyisivät, jos pääurakoitsija pantaisiin vastuuseen niiden maksamisesta.

Tilintarkastajien yleistä vastuuta pitäisi korostaa ja yritysten ns. saattohoito kriminalisoida. Yritystoiminnan ennakkoperintärekisterit tulisi pitää ajan tasalla.

Oppositio kaipaa myös veroviranomaisille, poliisille ja tuomioistuimille nykyistä parempia toimintaedellytyksiä yritystoiminnan valvomisessa. Pulliaisen mukaan kyseessä on todennäköisesti ensimmäinen välikysymys, jossa hallitusta syytetään siitä, ettei sille kelpaa tarjolla oleva raha. Hän vihjasi, että epäkohtiin puuttumattomuuden syynä voi olla esimerkiksi hallintarekisteriasiassa liian suuret varpaat, joille pelätään astua. Tämän yksityiskohtaisemmin ei kukaan oppositioryhmien edustajista halunnut puhua mahdollisesta harmaan talouden suojelusta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat