Hallitukselle odotetusti luottamuslause

Eduskunta äänesti tänään hallituksen luottamuksesta Sundqvist-välikysymyksessä. Hallitus sai eduskunnalta odotetusti luottamuslauseen äänin 130-53. Äänestyksestä oli poissa 13 kansanedustajaa.

Äänestys sujui ilman mainittavia yllätyksiä sekä hallitus- ja oppositiorintaman pysyessä yhtenäisinä. Hallitusrintamassa poikkeuksen teki kuitenkin kokoomuksen kansanedustaja Osmo Kurola, joka äänesti tyhjää. Rovaniemeläinen Kurola perusteli menettelyään sillä, että totuutta sopimuksen syntyvaiheista ei ole riittävän perusteellisesti pyritty selvittämään.

Oppositiopuoleista tyhjää äänestivät keskustan Sulo Aittoniemi ja Pertti "Veltto" Virtasen yhden miehen eduskuntaryhmä. Välikysymyksen olivat allekirjoittaneet keskusta, kristillinen liitto, nuorsuomalaiset sekä perussuomalaisten ja remonttiryhmän yksihenkiset ryhmät. Vasemmistoliiton ulkopuolella oleva kolmimiehinen vasemmistoryhmä teki oman esityksensä, mutta tuki viimeisessä äänestyksessä oppositiota.

Esitystä ei lähetetty perustuslakivaliokuntaan

Itse äänestys sujui ilman rutiininomaisesti odotetun kaavan mukaan. Kun keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aapo Saaren esitys opposition epäluottamuslauseeksi oli äänestetty nurin, varsinainen äänestys suoritettiin hallitusrintaman ja vasemmistoryhmän kansanedustaja Esko-Juhani Tennilän epäluottamusesityksen välillä. Tennilän hallituspuolueiden tukema esitys voitti äänin 119-53. Myös nuorsuomalaisten Pekka Tarkan esitys kysymyksen lähettämisestä perustuslakivaliokuntaan kaatui äänestyksessä luvuin 176-10.

Välikysymyksessä kysyttiin "mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä turvatakseen kansalaisten yhdenvertaisen kohtelu sekä purkaakseen Ulf Sundqvistin kanssa tehdyn sopimuksen ja palauttaakseen kansalaisten luottamuksen poliittiseen päätöksentekojärjestelmään, jota itse sopimus ja sen synnystä annetut ristiriitaiset tiedot ovat vakavasti horjuttaneet". Oppositio teki Sundqvist-tapauksesta välikysymyksen myös lähes päivälleen vuosi sitten. Tuolloin eduskunta antoi hallitukselle luottamuslauseen äänin 136-57.

Pääministeri Paavo Lipponen lupasi välikysymyksen eilisessä käsittelyssä, että hallitus selvittää konsultti Ulf Sundqvistin korvaussopimuksen pätevyyden vielä uudestaan. Jos oikeudellisia edellytyksiä ilmenee, hallitus ryhtyy myös toimenpiteisiin sopimuksen purkamiseksi.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat