Hallinto-oikeus päätti: Alakouluikäisillä sisaruksilla ei oikeutta ilmaisiin koulukirjoihin

Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa on syksyn mittaan kiistelty siitä, onko lapsella oikeus ilmaisiin koulukirjoihin ja oppimateriaaliin huolimatta siitä, missä hän koulua käy.

Kiistan taustalla on Jämsän kaupungin opetusjohtajan päätös, jossa hän totesi, ettei kunta anna kahdelle kotiopetuksessa olevalle lapselle ilmaisia oppimateriaaleja vanhempien pyynnöstä huolimatta.

Lasten vanhemmat valittivat asiasta hallinto-oikeuteen.

Vanhemmat vetosivat valituksessaan muun muassa perustuslakiin.

- Kunnan saama valtionosuus on yhtä suuri kotiopetuksessa olevan oppilaan osalta kuin kunnan järjestämään perusopetukseen osallistuvasta oppilaasta, todettiin vanhempien oikeudelle antamassa lausunnossa.

Hallinto-oikeus hylkäsi vanhempien valituksen.

Oikeuden perusteluissa todettiin muun muassa, että laissa turvattu maksuton perusopetus olisi ollut perheen käytettävissä, jos he olisivat laittaneet lapsensa kunnallisesti järjestettyyn perusopetukseen.

- Julkinen taho ei arvosta kotona tehtävää opetustyötä. Oppivelvollisuuden suorittamisen eteen ei pitäisi kasata esteitä, toteaa Juhani Paavolainen Suomen kotiopettajat ry:stä.

Vanhemmat aikovat valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Heidän asianajajansa toivoo, että korkein hallinto-oikeus antaisi avoimen perustelun sille, miksi kunnalla on oikeus taloudellisesti syrjiä kotiopetuksessa olevia.

- Asiaa puidaan oikeudessa nyt neljättä kertaa. Toivomme että saamme lopulta asialliset vastaukset kysymyksiin ja että me kotiopettajat saamme työrauhan, jatkaa Paavolainen.

Lue myös:

    Uusimmat