Hallinto-oikeus hylkäsi KY:n lahjoitusta koskeneet valitukset

Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt tai jättänyt käsittelemättä Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (KY) omaisuuslahjoituksiin liittyviä valituksia.

Ylioppilaskunta lahjoitti osan varoistaan Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiölle ennen kuin Kauppakorkeakoulu yhdistyi osaksi Aalto-yliopistoa.

(STT)

Lahjoituksella kauppatieteilijät halusivat varmistaa, että varoista osa jää omaan käyttöön eikä siirry uuden yhteisen Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) haltuun.

KY:n lahjoituksesta on tehty lukuisia valituksia. Hallinto-oikeus ratkaisi niistä nyt seitsemän.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on aiemmin vahvistanut lahjoituspäätösten laillisuuden.

AYY toivoo ratkaisuun vielä muutosta. Se on saanut viime vuoden aikana käsiinsä uutta tietoa lahjoitusten valmistelusta ja toivoo, että KHO arvioisi päätöstään uuden tiedon valossa uudelleen.

Aalto-yliopiston muodostivat vuosien 2009-2010 vaihteessa Teknillinen korkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Kauppakorkeakoulu.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat