Hallinto-oikeuksien ruuhkat tutkitaan

Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka on lähettänyt hallinto-oikeuksille näiden työtilanteita koskevat selvityspyynnöt. Syynä pyyntöjen lähettämiselle ovat apulaisoikeuskanslerin hallinto-oikeuksien jutturuuhkista tekemät havainnot.

Kasvaneet jutturuuhkat tulivat apulaisoikeuskanslerin tietoon sekä tarkastuskäynneillä että hallinto-oikeuksien työtilastoista. Vireillä olevien asioiden määrä oli kasvanut viime vuoden lopulla kaikissa hallinto-oikeuksissa. Osassa hallinto-oikeuksia käsittelyajat olivat pidentyneet asioiden ruuhkautumisen takia. Tämä koski myös sellaisia asioita, jotka ovat kiireellisesti käsiteltäviä.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan oikeussuojan kannalta on erityisen huolestuttavaa, että esimerkiksi perhe- ja yksilökohtaista lastensuojelua, toimeentulotukea ja ulkomaalaisasioita koskevat käsittelyajat voivat venyä huomattavan pitkiksi.

Hallinto-oikeuksien työmenetelmissä on Jonkan havaintojen perusteella eroja, jotka saattavat vaikuttaa asioiden käsittelynopeuksiin.

Näistä syistä Jonkka on ottanut selvitettäväkseen hallinto-oikeuksien juttutilanteet ja käsittelyn viipymisten syyt, käsittelyn joutuisuuteen vaikuttavat työmenetelmät sekä juttujen seurantakäytännöt. Erityisesti hän haluaa selvitykset siitä, miten hallinto-oikeuksissa on järjestetty kiireelliseksi luokiteltujen asioiden käsittely ja seuranta.

Pääasiassa lukumäärätietoja Jonkka haluaa vähintään kuusi kuukautta vireillä olleista asioista, jotka koskevat toimeentulotukea, lasten huostaanotto- tai ulkomaalaisasioita. Yli vuoden vireillä olleista vastaavista, vielä ratkaisemattomista asioista hän haluaa tapauskohtaiset selvitykset. Selvitykset on pyydetty toimittamaan elokuun ensimmäiseen päivään mennessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat