Halla ja yöpakkanen purevat lähiöinä – päivisin aurinkoa

Alkuviikko on aurinkoinen. Päivälämpötilat ovat selvästi ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpiä. Öisin voi kuitenkin olla hallaa tai yöpakkasta laajoilla alueilla.

Aurinkoinen korkeapainesää jatkuu viikon alussa. Yön ja päivän lämpötilaerot ovat nyt suuria, noin 15 astetta.

– Hallaa ja yöpakkasta voi olla arimmilla alueilla missä päin maata tahansa, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Hallalla tarkoitetaan pakkasta maanpinnassa, yöpakkasella puolestaan pakkasta kahden metrin korkeudessa.

Viikonloppuna Kittilässä ja Sallassa mitattiin yön alimmaksi lukemaksi -4,9 astetta. Kylmin etelän pakkaslukema viime öiltä on mitattu Lappeerannassa sunnuntain vastaisena yönä, -2,5 astetta.

Päivisin maan etelä- ja keskiosassa päästään alkuviikolla yhä selvästi 15 asteen yläpuolelle, etelässä paikoin 20 asteen tienoille, mutta tuskin enää sen yli. Lapissa ollaan 15 asteen vaiheilla.

Vähitellen aamusumut lisääntyvät. Tiistain vastaisena yönä sumua voi olla Meri-Lapissa. Keskiviikon vastaisesta yöstä alkaen sumu yleistyy maan länsiosassa ja kylmimmät yöt ovat siellä takana. Loppuviikolla yöt lämpenevät myös muualla ja sumupilvi voi roikkua taivaalla pitkään.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat