Mainos

Halikon bussiturma tutkintaan

Onnettomuustukintakeskus tutkii Halikossa eilen tapahtuneen bussiturman.

Onnettomuustutkintakeskus tutkii Halikossa myöhään eilen tapahtuneen bussiturman. Turmassa kuoli yksi matkustaja. Loukkaantuneita oli 20. Heistä kahden vammat ovat vakavia.

-Tapaus tutkitaan suuronnettomuuden vaaratilanteena, sanoo keskuksen johtaja Tuomo Karppinen. Tutkintalautakuntaa johtaa Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskuksesta. Lautakunnan jäseniksi nimetään Karppisen mukaan poliisin ja pelastustoimen edustajia, jotka ovat olleet onnettomuuspaikalla alusta lähtien.

-Samoin tehtiin Konginkankaan onnettomuuden jälkeen. Tutkintalautakunnan asettaminen siirtää iltapäivälle suunniteltua bussin nostoa.

-Nosto on keskeytetty, jotta bussin asento ja onnettomuuspaikka saadaan dokumentoitua mahdollisimman tarkasti. Karppinen arvioi, että dokumentointi saadaan tehtyä tämän päivän aikana ja bussi siirrettyä illalla.

Tutkintalautakunta selvittää onnettomuustilanteen ja pelastustoimet perin pohjin. Selvityksen perusteella annetaan turvallisuussuosituksia, joita noudattamalla samankaltaisia onnettomuuksia voitaisiin välttää.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 23.12.2004)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.