Halal-lihan tukkukauppiasta syytetään terveyden vaarantamisesta

Halal-lihan varastointia ja pakkaamista harjoittanut tukkukauppias on syyttäjän mukaan syyllistynyt terveyden vaarantamiseen. Syyttäjä vaati miehelle tänään hämeenlinnan käräjäoikeudessa ehdollista vankeusrangaistusta sekä vähintään kolmen vuoden liiketoimintakieltoa.

Miehen toimitiloista Janakkalasta ja Hauholta löytyi lokakuussa 2005 runsaasti epäpuhtauksia. Elintarvikkeet testattiin laboratoriossa ihmisravinnoksi kelpaamattomiksi.

Jo tuolloin toiminta keskeytettiin ja elintarvikevirasto antoi julkisen hygieniavaroituksen. Tukkukauppa oli toimittanut lihaa vähittäismyyntiin ainakin Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin.

Syytenippuun liittyy epäily törkeästä kirjanpitorikoksesta. Syytetty itse myönsi osan syyttäjän väitteistä oikeiksi.

Hämeenlinnan käräjäoikeus antaa kansliatuomionsa 12. kesäkuuta.

Ei viranomaisten hyväksyntää

Yritys käsitteli Hauholla ja Janakkalassa lihaeriä, joita se hankki ulkomailta ja Suomesta. Kummallakaan toimipisteellä ei ollut viranomaisten hyväksyntää.

Janakkalan tilateurastamossa pisti eläinlääkärin nenään pilaantuneen lihan haju. Tila sekä lihankäsittelylaitteet ja -välineet sekä kauppiaan suojavaatteet olivat pesua vailla.

Teurastamosta löytyi 18 jäisen lampaanruhon lisäksi muun muassa tyhjiöpakattua, pinnaltaan osin harmaantunutta lampaan jauhelihaa sekä pahvilaatikoittain osittain sulanutta lihaa.

Likaisia olivat myös Hauhon kaksi kylmävarastoa ja niiden laitteet. Eläinlääkäri havaitsi muun muassa haittaeläinten ulosteita lattialla, jota kosketti lampaanruho.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat