Maailmanmestari Mika Häkkinen on valmis puolustamaan mestaruuttaan sunnuntaina alkavassa MM-sarjassa. Ennen kauden alkua ajetut testikilometrit ovat jääneet muiden velvollisuuksien, pitkähkön loman ja myöhään valmistuneen McLaren 4-14-auton valmistumisen myötä vähemmälle kuin aikaisempina vuosina, mutta se ei häiritse Häkkistä.
- Vaikka mestaruuden jälkeinen aika olikin todella kiireistä, nyt on tilanne sen osalta rauhoittunut ja olen valmis aloittamaan uuden kilpailukauden aivan yhtä hyvässä kunnossa kuin monena aikasempanakin kautena.
- Pystyin pitämään lähes koko tammikuun täydellistä lomaa näistä hommista ja se teki todella hyvää. Sen jälkeen testaamisen aloittamista oikein odotti ja olin hieman yllättynyt, ettei se ollut fyysisesti sen rankempaa, vaikka en ollut ajanut 86:een päivään F1-autolla, kertoi Häkkinen Melbournessa.
(MTV3)