Hakkarainen odottaa mielenkiinnolla Haaviston tapaamista – tässä päivän ohjelma

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto vierailee iltapäivällä perussuomalaisten kohukansanedustaja Teuvo Hakkaraisen sahalla Viitasaarella Keski-Suomessa.

MTV3.fin Viihdeuutiset tavoitti Teuvo Hakkaraisen, joka kertoi Haaviston saapuvan "aivan näillä hetkillä" Viitasaarelle.

Vierailu on osa vaalikampanjaa, mutta sen ohella sovitteleva tapaaminen Hakkaraisen pyynnöstä. Hakkarainen kehotti lokakuussa homoja muuttamaan Ahvenanmaalle. Myöhemmin hän pyysi kansanedustaja Haavistolta anteeksi lausuntoaan.

– Jos kommenteillani aiemmin henkilökohtaisesti loukkasin Haavistoa, niin se harmittaa. Joten onhan se hyvä tavata, Haaviston vaalikampanjassa en kuitenkaan ole itse mitenkään mukana, Hakkarainen toteaa.

Vierailun aikana Hakkarainen aikoo perehdyttää Haaviston syrjäkylän elämään. Ohjelmassa on tutustumista Viitasaaren liikkeisiin, kahvittelua sekä vierailu Teuvon sahalla.

– Ajattelin esitellä Haavistolle vähän syrjäseudun yrittäjyyttä, joten saa nähdä miten hän suhtautuu, mielenkiintoinen päivä on luvassa. Sahalla aion pitää hänelle pienen työnäytteen ja näyttää miten puu jalostuu. Vaikka eihän siellä niin paljon nähtävää ole kun saha on ollut nyt seisokissa, Hakkarainen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Miesten on määrä poiketa mahdollisesti myös Hakkaraisen kantapaikassa Vesannon baarissa. Myös Teuvon vanhemmat ovat paikan päällä tapaamassa Haavistoa.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat