Häkämies: Yhdysvallat ei vaadi Suomelta lisäjoukkoja Afganistaniin

Puolustusministeri Jyri Häkämiehellä (kok.) ja hänen kollegallaan, Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gatesilla, oli Pentagon-tapaamisen aikana yksi tärkeä keskustelunaihe: Afganistan. Se hallitsi suurelta tänään pidettyä puolituntista, kahdenvälistä tapaamista.

- Tilanne on erittäin vakava, ja jonkinlaisia uusia linjauksia tulee varmasti. Kaikkihan myöntävät, että sotilaallista ratkaisua Afganistanissa ei ole mahdollista saada aikaan. Tarvitaan myös poliittista lähentymistä, Häkämies sanoi.

Häkämiehen mukaan Gates ei esittänyt hänelle pyyntöä lisäjoukoista mutta ei pitänyt mahdottomana, että sellainen voisi tulla lähiaikoina. Hänen mukaansa mahdollinen pyyntö tulee kuitenkin vasta sitten, kun Yhdysvallat saa omat raporttinsa ja tilannearvionsa valmiiksi ja tekee niiden perusteella toimintasuunnitelmansa.

Samalla Häkämieskertoi kollegalleen siitä, että Suomi pohtii omia kantojaan Afganistaniin syksyn aikaan muun muassa eduskunnassa sekä hallituksessa. Hän vakuutti, että Afganistaniin vaalien ajaksi lähetetyt suomalaiset lisäjoukot palaavat sieltä alkuperäisen aikataulun mukaan, vaikka jouduttaisiin uusintavaaleihin.

Mitään kohupuheita Venäjästä ei viime vuoden malliin ollut tiedossa. Ministeri Gatesin kanssa oli lähinnä puheena se, kuinka paljon toiveikkaammaksi tilanne on kehittynyt Venäjän kanssa presidentti Barack Obaman hallintokaudella.

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista (Kymmenen uutiset 15.9.2009)

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat