Mainos

Häkämies penää lisää rahaa puolustukseen

Puolustusministerin mukaan uskottavan puolustuskyvyn ylläpito vaatii noin 100-200 miljoonan euron lisäpanostusta budjettiin tällä vaalikaudella.

Jyri Häkämies perusteli TV1:n Lauantaiseurassa lisätarvetta sillä, että puolustusmateriaalikustannukset nousevat seitsemästä kahdeksaan prosenttia vuodessa.

- Uskottavuuden ylläpito vaatii lisääntyviä resursseja, Häkämies sanoi.

Häkämies on tyytyväinen, että nykyinen hallitus on lisännyt puolustusmäärärahoja 200 miljoonalla eurolla viime vaalikaudesta. Tällä rahalla on kyetty palauttamaan puolustusvoimien toiminnan taso entiselleen ja lisäämään muun muassa kertausharjoitusten määrää.

Häkämies sanoi Lauantaiseurassa myös, että Suomi seuraa hyvin tarkasti suomalaisen rauhanturvaajan surmasta syytettyjen henkilöiden oikeudenkäyntiä Afganistanissa. Häkämies kertoi tyrmistyneensä, kun hän kuuli syytettyjen vapauttamisesta ennen uutta oikeudenkäyntiä.

- Me tulemme hyvin tarkkaan seuraamaan ja edellyttämään selvitykset siitä, mitä tuossa aikaisemmassa oikeudenkäynnissä meni pieleen ja mitä uudessa oikeudenkäynnissä tapahtuu, Häkämies sanoi.

Afganistanin presidentti Hamid Karzai armahti äskettäin viisi pommi-iskusta epäiltyä, koska heidän tuomionsa annettiin ilman kunnollista asiantuntemusta. Epäillyille on tarkoitus järjestää uusi oikeudenkäynti lähiaikoina.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.