Hakalehto: EU:n liittovaltiohankkeesta vaietaan

Vapaan Suomen Liiton puheenjohtaja ja yksi maamme äänekkäimmistä EU:n vastustajista Ilkka Hakalehto sanoo, että Suomessa ei puhuta avoimesti EU:n liittovaltiohankkeesta ja pyrkimyksestä asevoimaa käyttäväksi suurvallaksi.

Hakalehdon mukaan EU:ta markkinoidaan totuudenvastaisesti itsenäisten valtioiden liittona.
-Lähes kaikki tiedotusvälineet ovat vaienneet mm. siitä, että EU-parlamentissa on äskettäin hyväksytty mietintö, joka sisältää suunnitelman oikeustoimikelpoisen EU-suurvaltion muodostamisesta, Hakalehto totesi Tampereella tänään pidetyssä seminaarissa.

Hänen mukaansa useat suomalaiset europarlamentaarikot kannattivat tätä ehdotusta, johon liittyvät EU:n oman perustuslain säätäminen sekä EU:n militarisointi, joka kieltää jäsenmaalta oman riippumattoman puolustuspolitiikan.

-Lisäksi mietinnön mukaan osa EU-parlamentin paikoista täytetään ylikansallisilta europuoluelistoilta. Vapaan Suomen Liitto merkittiin puoluerekisteriin kesäkuun alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat