Haka ja HJK pelasivat reilun 2600 katsojan edessä todella viihdyttävän kamppailun jalkapallon Veikkausliigan klassikko-ottelussa. Maalitilanteita riitti tukuittain molemmissa päissä ja lopulta pisteet jaettiin Valkeakosken Tehtaan kentällä 3-3-lukemin.
Haka meni ottelussa kolmasti johtoon, mutta johtoaseman pitämin oli kotijoukkueelle hankalaa. Cheyne Fowlerin puskeman avausmaalin jälkeen Haka sentään piti johtonsa parikymmentä minuuttia, mutta kaksi muuta kertaa HJK rankaisi huomattavasti nopeammin.
Fowlerin ohella hakalaisista onnistui Toni Lehtinen, joka iski kaksi maalia. Ensimmäisen Lehtinen laukoi rangaistuspilkulta, kun Valeri Popovitsh vedettiin nurin sääntöjen vastaisesti. Jälkimmäinen maali syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta, kun Fowler ja Popovitsh pelasivat Lehtisen vapaaksi.
HJK:n kaikki maalit syntyivät Hakan puolustuksen virheistä. Ensimmäisessä Iiro Aalto pääsi keskittämään pallon takatolpalle aivan vapaaksi jääneelle Kabba Samuralle. Toinen maali tuli Vili Savolaisen rangaistuspotkusta, kun Mikko Manninen kaatoi pirteästi pelanneen Erfan Zenelin.
Klubin kolmas oli Hakan kokeneiden pakkien täydellistä sekoilua. Se lähti liikkeelle vain hetki Hakan kolmannen maalin jälkeen ja siinä Mika Nurmela kuittasi syötöllään Hakan toppareiden törmäilyt. Suomeen paluun tehneellä Hermanni Vuorisella oli helppo työ pistää pallo pussiin.
Hakan valmentaja Olli Huttunen oli pelin jälkeen vihaisella tuulella.
- Kokeneet pelaajamme tekivät aivan liikaa virheitä. Kolme kertaa menetimme johtoasemamme omiin hölmöilyihimme, Huttunen puhisi.
HJK:n Keith Armstrongia piste tyydytti.
- Kolmen maalin tekeminen Hakaa vastaan Tehtaan kentällä on hyvä saavutus. Toki sillä määrällä maaleja pitäisi voittaa, mutta hyvä näinkin.
