Haitin pääministeri: Uhreja jopa yli 100 000

Haitin pääministeri pelkää, että maanjäristyksen uhreja saattaa olla jopa yli 100 000. Asiasta kertoo CNN. Yhdysvaltain seismologian laitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 7.3 Richterin asteikolla.

Viranomaisten vahvistamia lukuja vahinkojen suuruudesta ei vielä ole kuitenkaan saatavilla..

Järistyksen keskus oli sisämaassa, lähellä maan pääkaupunkia Port-au-Princeä. Karibianmeren alueelle annettiin tsunamivaroitus, joka koski Haitia, Kuubaa, Bahamasaaria sekä Dominikaanista tasavaltaa.

Järistys oli voimakkuudeltaan 7,3 Richterin asteikolla. Lisäksi alueella on kärsitty voimakkaista jälkijäristyksistä.

Valtavat tuhot Haitissa

Haitia ravisuttanut voimakas maanjäristys on aiheuttanut maassa valtavat tuhot. Useat kansainväliset uutistoimistot ovat kertoneet lukuisten rakennusten romahtaneen maan pääkaupungissa, ja ihmisiä on kuollut raunioihin.

YK:n mukaan suuri määrä järjestön työntekijöitä on kateissa. YK:n Haitissa toimiva Minustah-rauhanturvaoperaatio on kärsinyt vakavia vahinkoja. Myös Maailmanpankin työntekijöitä on runsaasti kateissa.

Tarkkoja tietoja on vaikeaa saada, sillä pääkaupungin tilaa kuvataan kaoottiseksi. Lisäksi tietoliikenneyhteydet ovat kaupungissa katki.

Haitin television mukaan myös presidentin palatsi on romahtanut. Uutistoimistotietojen mukaan myös valtiovarainministeriö, työministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö ovat vaurioituneet pahoin. Lisäksi parlamenttitalo sekä pääkaupungissa sijaitseva kirkko ovat romahtaneet.

Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja kertoo järistyksen kestäneen yli minuutin. Hän kertoo myös, että ainakin yksi kolmikerroksinen talo on romahtanut, ja traktori kaivaa uhreja raunioista. Kirjeenvaihtajan mukaan ihmiset ovat juosseet kaduilla paniikissa.

Silminnäkijät ovat kertoneet myös uutistoimisto Reutersille, että Haitin pääkaupungin kaduilla ihmiset kirkuvat paniikissa. Kuolleita ja loukkaantuneita kaivetaan romahtaneiden rakennusten alta.

Obama tarjosi apua

Haitin suurlähettiläs Raymond Joseph onkin ehtinyt kuvata järistystä "suuren luokan katastrofiksi".

Hän on myös toivonut, että alueelle saataisiin kansainvälistä apua mahdollisimman pian. Haiti on läntisen pallonpuoliskon köyhin valtio. Ainakin Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on jo luvannut apua Haitille.

Myös ulkoministeri Hillary Clinton on luvannut alueelle niin sotilaallista kuin humanitaarista apua.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat