Haiti: Järistyksen uhreja ehkä jopa 200 000

Haitin hallituksen mukaan maanjäristyksen uhreja on haudattu 40 000 ja kuolleita arvioidaan olevan vielä 100 000 enemmän. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 200 000 ihmistä on saanut surmansa. Lähes 1,5 miljoonaa on jäänyt ilman kotia.

Jos uhriluvut pitävät paikkansa, maanjäristyksen voidaan katsoa olevan yksi maailman kymmenestä tuhoisimmasta järistyksestä.

Viranomaisten mukaan kaduilla on alkanut liikkua rikollisryhmiä, ja hallituksen pääasiallinen huoli ovat mahdolliset väkivallan purkaukset. Ihmisillä on aseita, ja pelastusryhmien ajoneuvoja on yritetty kaapata. Myös YK:n ruokavarastoja on ryöstetty.

Pikaista apua tarvitsevia on 2-3 miljoonaa. YK:n asiantuntijoiden mukaan vähintään 10 prosenttia rakennuskannasta on tuhoutunut pääkaupunki Port-au-Princessä, mutta joillakin alueilla jopa puolet taloista on joko tuhoutunut tai vaurioitunut.

- Tämä on painajainen niin eloonjääneille kuin avustustyöntekijöille, Oxfam-järjestön johtaja Penny Lawrence sanoi.

- Lentokenttä on lähes raunioina, viestintäyhteydet ovat poikki ja ihmiset ovat kokeneet valtavan trauman ja ovat avun tarpeessa.

Valtavaan tuhoon huonosti valmistautuneet lääkärit työskentelevät yötä päivää hoitaakseen loukkaantuneita. Järistys tuhosi Port-au-Princen keskussairaalan ja YK:n suunnitelmissa onkin muuttaa pääkaupungin jalkapallostadion kenttäsairaalaksi.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Katso Aino Huilajan juttu (Seitsemän uutiset 16.1.2010)

Lue myös:

    Uusimmat