Häiriö sulki Loviisan voimalan turbiinin

Loviisan voimalan sähköntuotanto on nyt puolet normaalista. Tapahtumasta ei aiheudu vaara ihmisille tai ympäristölle.

Häiriö säätäjässä on sulkenut yhden Loviisan ydinvoimalan turbiineista. Järjestelmä havaitsi häiriön turbiinin tehoa säätävässä laitteessa kello 7.30.

Fortumin mukaan tapahtumasta ei aiheudu vaaraa ihmisille eikä ympäristölle. Turbiini menee automaattisesti pikasulkuun, jos jossakin sen osassa ilmenee vikaa.

- Järjestelmä on rakennettu niin, että se reagoi pienimpäänkin häiriöön, kehitys- ja viestintäpäällikkö Peter Tuominen sanoo.

Voimalan ykkösyksikön toinen turbiini toimii normaalisti, joten yksikön sähköntuotanto on nyt puolet normaalista. Kakkosyksikkö on puolestaan vuosihuollossa. Tuominen sanoo, että tuotantokatkos ei kuitenkaan haittaa kuluttajien sähkönsaantia.

Häiriön syytä ei vielä tiedetä. Tuomisen mukaan vastaavissa tapauksissa ei aina löydy varsinaista vikaa, vaan syynä voivat olla esimerkiksi epäpuhtaudet öljyssä. Turbiineita menee hänen mukaansa sulkuun erilaisten häiriöiden vuoksi keskimäärin lähes vuosittain.

Tuominen sanoo, että vastaavanlaiset häiriöt saadaan tavallisesti korjattua päivässä tai parissa. Hän ei kuitenkaan tahdo arvioida korjaukseen nyt kuluvaa aikaa, koska häiriön syystä ei vielä ole tietoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat