Häirikkölokit tarkkailuun Helsingissä

Tutkijoita kiinnostaa esimerkiksi se, opettavatko lokkiemot häiriökäyttäytymistä poikasilleen.

Helsinki on ottanut häiriköivät torilokit tarkkailuun. Röyhkeistä lokeista on tullut ongelma etenkin Kauppatorin ympärillä, missä ne kaartelevat ja varastelevat ruokaa jopa ihmisten käsistä.

Vuoden aikana tutkitaan, mistä häiriökäyttäytyminen johtuu. Tutkijoita kiinnostaa muun muassa, oppivatko lokinpoikaset huonoja tapoja vanhemmiltaan. Helsingin kaupungin ympäristövirasto ja Helsingin yliopisto testaavat tutkimuksessaan myös uusia lokkien karkotuskeinoja.

Ympäristökeskus painottaa, että tutkimus tehdään tarkkailemalla lintuja eikä pyydystämällä niitä. Monet Kauppatorilla viihtyvät lokkilajit, kuten kalalokki, selkälokki ja naurulokki, ovat rauhoitettuja.

Ympäristökeskus muistuttaa lisäksi, että lintujen ruokkiminen Kauppatorilla ja sen lähellä on kielletty.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat