Haider: Itävaltaa ei saa eristää

Kiistelty itävaltalainen oikeistopopulisti Jörg Haider vaatii muita EU-maita lopettamaan Itävallan eristämisen.

Haider, Jörg

Ranskan presidentillä Jacques Chiracilla on erityinen vastuu eristämisestä, sanoi Haider tänään. Hän osallistui EU:n alueiden komitean täysistuntoon ja piti sen yhteydessä lehdistötilaisuuden.

-EU on enemmän kuin vain Ranskan presidentti. Hänen täytyy oppia,että Itävalta on itsenäinen maa, joka tekee itse omat päätöksensä, sanoi Haider. Kärntenin osavaltion pääministerinä Haider on tämän neuvoa-antavan EU-komitean jäsen.

Alueiden komitea uinuu yleensä rauhaisasti julkisuuden valokiilan ulkopuolella, koska sen vaikutus päätöksentekoon on hyvin pieni. Tällä kertaa tiedotusvälineiden kiinnostus aiheutti kuhinaa kokouksen alussa. Kymmenet kameraryhmät seurasivat Vapauspuoleen poliitikon saapumista istuntosaliin.

-Jouduin elämäni puristukseen, sanoi suomalaisedustaja Pauliina Haijanen, jonka paikka oli Haiderin takana. Hetkisen kuluttua alueiden komitean puheenjohtaja, belgialainen Jos Chabert joutui määräämään turvamiehet tyhjentämään kokoussalin toimittajista ja kuvaajista.

Brittiläinen työväenpuolueen edustaja Albert Bore esitti vakavan vastalauseen mediasirkusta vastaan. Bore on alueiden komitean vasemmistopuolueiden puheenjohtaja. Hän vetosi myös toimittajiin, että nämä osoittaisivat kunnioitusta komitean työtä kohtaan. Haijasen mukaan Haider oli samaa mieltä.

-Haider sanoi itse, että hälinä oli hänestä piinallista. Sitten hän jakoi hiukan myönteistä infomateriaalia, kertoi Haijanen. Komitealle ja median edustajille annettu tiedotuspaketti sisälsi Vapauspuolueen, Haiderin ja hänen johtamansa Kärntenin osavaltion mainoksia.

Paketti sisälsi myös hallitusjulistuksen, jossa Haider ja liittokansleri Wolfgang Schüssel sitoutuvat rakentavaan eurooppapolitiikkaan ja Itävallan natsimenneisyyden kriittiseen tarkasteluun.

Puheenjohtaja Chabert hylkäsi ranskalaisedustajan spontaanin ehdotuksen Haiderin sulkemiseksi kokouksesta. Jäsenmaiden hallitukset nimittävät EU:n ministerineuvostossa alueiden komitean 222 jäsentä.

Alueiden komitean suomalaisjäseniin kuuluvat Haijanen (Laitilasta) ja Jorma Virtanen (Kemin apulaiskaupunginjohtaja) totesivat, ettei EU ole tehnyt päätöksiä sanktioista Itävaltaa vastaan. Koska toimenpiteet ovat kahdenvälisiä ei alueiden komitealla ollut mitään syytä reagoida Haiderin läsnäoloon.

Komitean edellisessä täysistunnossa hyväksyttiin päätöslauselma Itävallan hallitusratkaisun johdosta. Päätöslauselmassa tuomittiin kaikki ääriliikkeet. Chabert puolestaan sanoi, että tiedotusvälineet kiinnittävät aivan liikaa huomiota Vapauspuolueen poliitikkoon.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat