Haglund: Valtion puututtava turvallisuuspoliittisesti epäilyttäviin maakauppoihin

Haglund: Maakauppoihin pitäisi pystyä puuttumaan 2:17

Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mukaan lainsäädäntöä tulisi muuttaa niin, että valtio voi tarvittaessa lunastaa kiinteistöjä tai estää maa- ja kiinteistökauppoja, jos siihen on turvallisuuspoliittisia intressejä.

Maanpuolustuskurssin avajaisissa maanantaina puhunut Haglund sanoi, että ulkomaalaisten tekemiin kiinteistökauppoihin on kiinnitettävä tänä päivänä eri tavalla huomiota kuin ennen Itä-Ukrainan esimerkin vuoksi.

– En tarkoita nyt venäläisten kesämökkejä Saimaalla, vaan strategisesti tärkeitä kiinteistöjä ja maa-alueita, Haglund sanoi puheensa jälkeen.

Hän sanoo olevansa huolestunut siitä, että viranomaisilla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta puuttua tarvittaessa yksittäisiin kauppoihin. Hän korostaa, että suurin osa median viime aikoina otsikoihin nostamista kiinteistökaupoista on kuitenkin vaarattomia.

Yhteistyötä Norjan kanssa

Ruotsi valmistelee puolustusyhteistyötä Suomen lisäksi Tanskan kanssa. Suomella voisi olla Haglundin mukaan vastaavasti kiinnostusta yhteistyöhön pohjoisessa Norjan kanssa.

– Kahdenväliset sopimukset tukevat Pohjoismaiden yhteistyötä, ne eivät ole kilpailevia. Jos esimerkiksi Suomi ja Ruotsi keksivät jonkun hyvän konseptin, myös muut voivat hyödyntää sitä kahdenvälisesti tai monenvälisesti. Briiffaamme esimerkiksi koko ajan ministeritason kokouksissa muita siitä, mitä teemme Suomi–Ruotsi-akselilla.

Haglundin mukaan Suomi ja Ruotsi lisäävät yhteistoimintaa ilmavalvonnassa ja merivalvonnassa. Se tarkoittaa esimerkiksi lentokoneiden ja alusten tunnistamista molempien alueilla pyydettäessä sekä tunnistustietojen vaihtoa sen jälkeen, kun maiden välillä on toimiva datalinkki luotettavaa tiedonsiirtoa varten.

– Tukikohtien vaihto tarkoittaa puolestaan esimerkiksi sitä, että Suomen ilmavoimat voivat laskeutua Gotlantiin ja operoida sieltä, jos se koetaan tarpeelliseksi.

Haglund kommentoi myös venäläisen oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin murhaa. Hän ei usko, että se muuttaa mitään Venäjällä.

– En usko, että Venäjän johto aidosti pitää ongelmana, että tämän tyyppisiä rikoksia tapahtuu. Venäjällä on ennenkin murhattu demokratian puolustajia.

Tukea yli puoluerajojen

Haglundin ehdotus mahdollisuudesta puuttua ulkomaalaisten maakauppoihin saa tukea kansanedustaja Ilkka Kanervalta (kok.) ja kansanedustaja Suna Kymäläiseltä (sd.).

– Turvallisuuspoliittisen tilanteen kiristymisen myötä myös kiinteistö- ja maakauppa-asia on aiheellisesti noussut pinnalle. Asia on poikkeuksellisen merkittävä, arvioi Kanerva kannanotossaan.

Hänen mukaansa olennaista on, että viranomaisilla olisi tarvittaessa mahdollisuus toimia. Hän sanoo, että asian kuntoon saattamiseksi olisi toivottavaa löytää laaja poliittinen yhteisymmärrys.

Kymäläinen on jo valmistellut kansalaisaloitetta, että EU- ja Efta-maiden ulkopuolisten maakauppoja rajoitettaisiin. Hän kertoo kannustavansa Haglundia toimiin valtioneuvoston jäsenenä.

– Puolustusministerin huomio asian tärkeydestä on todella tärkeää. Pääasia on, että hallituksessa herätään vihdoin ja ohjeistetaan virkamiehet valmisteluun, Kymäläinen kehottaa.

Haglund on tänään MTV3:n Kymmenen uutisissa vieraana kertomassa lisää ehdotuksestaan.

 

Lue myös:

    Uusimmat