Haglund hämäristä maakaupoista: Lakimuutos tulevaa varten – nyt Suomea ei uhkaa mikään

Puolustusministeri Carl Haglundin ehdotus lakimuutoksesta epäilyttävien kiinteistö- ja maakauppojen kontrolloimiseksi on puhuttanut myös MTV Uutisten lukijoita. Haglund vastasi ehdotuksensa herättämiin kysymyksiin MTV3:n Kymmenen uutisissa.

– Olemme puolustushallinnossa tutkineet asiaa jo jonkin aikaa. Olisi hyvä, että valtiolla olisi tarvittaessa mahdollisuus puuttua kiinteistö- ja maakauppoihin.

Haglundin mukaan puolustushallinnon arvioimat huolestuttavat kaupat ovat olleet yksittäisiä. Asiasta syntynyttä kohua Haglund haluaa rauhoitella. Se, että valtio saisi mahdollisuuden estää epäilyttäviä kiinteistö- ja maakauppoja, olisi lähinnä varotoimi.

– Laaja kuva on, että suurin osa julkisuudessakin olleista tapauksista on ihan harmittomia. Tässä ei ole kenenkään syytä viettää unettomia öitä. Olisi tärkeää, että jos tämä nähdään turvallisuusintresseissä tärkeäksi, niin valtio voisi sitten tarvittaessa puuttua.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö kertoi, että venäläiset ovat ostaneet maata mm. asevarikkojen läheisyydestä. Haglund ei osaa tarkkaan sanoa, mistä tämä kertoo, mutta hänen mukaansa tilanne on hallussa ja kaikki Puolustusvoimien rakennusten läheltä hankitut kohteet ovat tarkkaan tiedossa.

Riskit myös maa- ja kiinteistökaupanteossa ovat Haglundin mukaan kuitenkin kasvaneet Ukrainan kriisin kärjistyttyä. Liikekannallepanosta on kuitenkin turha puhua, Haglundin mukaan nyt ja tulevaisuudessa.

– Kriisien luonne on monipuolistunut, haastavampi kuin aikaisemmin, se on nähty Ukrainan kriisin aikana. Hybridisodankäyntiä, vihreitä miehiä, kaikenlaisia uhkia voi syntyä. Ja siksi on nähty, että valtio voi tarkoin määritellyissä tapauksissa kontrolloida kiinteistö- ja maaomistamista. En nyt sano, että suomalaisia uhkaa tällä hetkellä mitään, mutta tulevaisuutta ajatellen, Kymmenen Uutisissa vieraillut Haglund päätti.

 

Lue myös:

    Uusimmat