Haglund avunannosta: Lakimuutokset tarpeen

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) arvioi MTV Uutisille, että avun antamisen mahdollistavat lakimuutokset näyttävät olevan tarpeen. Suomen lainsäädäntö olisi estänyt Suomen avunantoa Ruotsille saaristo-operaatiossa, jos pyyntö olisi esitetty.

Haglundin mukaan lakimuutokset ovat tarpeen myös siksi, että EU:lla on Lissabonin sopimuksessa solidaarisuuslauseke, joka pitää täyttää tarvittaessa. Puolustusministerin mukaan Suomi ja muut jäsenmaat parantavat nyt omaa lainsäädäntöään sen jälkeen, kun Brysselissä löytyi yhteinen tulkinta solidaarisuuslausekkeesta.

Solidaarisuuslausekkeen mukaan jäsenvaltiot auttavat toisiaan selviytymään terrori-iskuista ja suuronnettomuuksista.

Haglundin mielestä samalla pitäisi varmistaa, että Suomi voi antaa tarvittaessa tukea esimerkiksi muille Pohjoismaille. Hän korostaa, että lainsäädäntö ei velvoita mihinkään vaan päätös avun antamisesta tehtäisiin aina erikseen.

Haglundin mukaan on tärkeää myös varmistaa, että voimme tarvittaessa ottaa apua myös vastaan.

Tiedustelutiedon vaihtoon Ruotsin kanssa ei hänen mukaansa ole juridisia esteitä, ja tietoja vaihdetaan jo.

Puolustusministeri Carl Haglund kertoo, että avun mahdollistavat lakimuutokset on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat