Hägglund: Varuskuntien lakkauttaminen vaikuttaisi asevelvollisuuteen

Puolustusvoimain komentaja on ottanut kantaa julkisuudessa velloneeseen keskusteluun varuskuntien lakkauttamisesta.

Hägglund

Puolustusvoimain komentajan kenraali Gustav Hägglundin mukaan Suomesta voidaan lakkauttaa ainoastaan yksi tai kaksi varuskuntaa puuttumatta itse asevelvollisuusjärjestelmään. Jos säästökohteiksi joutuu useampia varuskuntia, joudutaan vähentämään myös asevelvollisten määrää.

Hägglund muistutti, että viimeksi vuonna 1998 tehdyn rationalisoinnin yhteydessä varusmiehille tarvittavien vuodepaikkojen määrä väheni 30 000:sta 23 000:een. Silloin noin puolet tyhjiksi jääneistä paikoista lakkautettiin. Samanlaiseen menettelyyn olisi mahdollisuus myös nyt.

Kenraali Hägglund vieraili tänään SDP:n eduskuntaryhmässä selostamassa puolustuspoliittisia näkymiä. Ryhmähuoneen ulkopuolella hän arvosteli yhdysvaltalaisen Rand Corporationin arviota Suomen puolustuskyvystä. Hägglundin mukaan se on "niin pielessä kuin vain voi olla".

Puolustuskykyä ei voi arvioida pelkästään rauhan aikana aseissa olevien joukkojen pohjalta.

-Amerikkalaisten on vaikea ymmärtää meidän liikekannallepanojärjestelmäämme. Me toimimme sodassa reserveillä, Hägglund huomautti.

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan Ruotsi ja Itävalta ovat Natolle houkuttelevampia jäsenmaita kuin Suomi. (MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat