Haavistoa syytetään Brysselin kortilla pelaamisesta

Europarlamentaarikko Kyösti Virrankoski (kesk.) syyttää kovin sanoin ympäristöministeri Pekka Haavistoa (vihr.) ja suomalaisia ympäristöviranomaisia Ilkan haastattelussa. Virrankosken mukaan ministeri virkamiehineen on johtanut suomalaisia tietoisesti harhaan Natura 2000-ohjelmalla.

Ilkan mukaan Euroopan unioni sen paremmin kuin mitkään direktiivit eivät edellytä, että Suomen on otettava 15 prosenttia pinta-alastaan Naturaan, kuten Haavisto esittää. Hallituksen Natura-verkostoon jo ilmoittamat valtion luonnonsuojelualueet eli 7,6 prosenttia pinta-alasta, riittävät Virrankosken mukaan mainiosti täyttämään Suomen velvoitteet.

Virrankosken mielestä Suomen ympäristöviranomaiset pelaavat yhteen muutamien samanmielisten Brysselin virkamiesten kanssa samaan tapaan kuin taistolaiskommunistit vehkeilivät aikanaan Moskovan kanssa.
-Esimerkiksi puheet Suomen joutumisesta Naturan viivästymisen takia EY-tuomioistuimeen on vain keino yrittää ajaa Natura-ohjelmaa mahdollisimman laajana. Haavisto ja muutama EU:n virkamies pelaavat tässä yhteen. Suomesta on tarkoitus muodostaa Euroopan suojelureservaatti, Virrankoski sanoo Ilkassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat