Haavisto tiukentaisi ympäristöveroja

Ympäristöministeri Pekka Haavisto haluaisi laskea tuloveroa ja vastaavasti tiukentaa ympäristöverotusta sekä kasvattaa teollisuuden maksettavaksi tulevan energiaveron määrää. Haavisto esittää näkemyksensä sunnuntain Vasabladetissa.

Ympäristöministeri olisi halukas myös pienentämään autojen tuontiveroa ja sen sijaan nostamaan auton käyttöön kohdistuvia veroja. Haaviston mukaan tällainen uudistus istuisi vihreiden pyrkimykseen vähentää liikenteen ympäristöhaittoja.

Haavisto arvioi haastattelussa, että europarlamenttiedustaja Heidi Hautala olisi hyvä presidenttiehdokas vihreille. Vihreän liiton valtuuskunta päätti viime viikonloppuna asettaa oman ehdokkaan vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Tuolloin käydyssä keskustelussa ei noussut Hautalan lisäksi esiin muita nimiä, mutta ehdokas on tarkoitus nimetä vasta kevään puoluekokouksessa.

Haavisto arvioi myös vastustusta herättäneen Natura 2000 -suojeluohjelman tilannetta. Hän uskoo, että ympäristöministeriö saa esityksensä valmiiksi joulukuun aikana. Suomi on niiden maiden joukossa, joita EU:n komissio lokakuussa patisti lähettämään kahden kuukauden kuluessa luettelon ohjelmaan otettavista suojelualueista. Hidasteleville maille saatetaan määrätä EY:n tuomioistuimessa uhkasakko.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat