Haavisto tarkensi Naturaa

Ympäristöministeri Pekka Haavisto (vihr.) täsmensi tänään vierailullaan Karviassa Natura-ohjelmaan liittyviä rajauksia. -Naturaan voidaan ottaa kaavoituksen ulkopuolisia alueita vastoin maanomistajan tahtoa, jos alueella on ensisijaisiksi asetettuja luontokohteita, totesi Haavisto.

Hän tarkensi maatalousministeri Kalevi Hemilän (sit.) elokuussa antamaa lausuntoa Naturan rajauksista. Hemilän lupauksilla neljän karvialaisen maanomistajan syömälakko saatiin loppumaan.
-On hyvä, että ihmisillä on mielipiteitä ja että he ottavat aktiivisesti kantaa, kiitteli syömälakkolaisia tapaamaan tullut ministeri Haavisto Karvian kunnantalolla.

Haavisto myönsi, että Naturassa on korjattavaa.
-Nyt ollaan pääsemässä kohdekohtaiseen keskusteluun, joka vie tätä asiaa eteenpäin, arveli Haavisto.

Vajaan viikon mittainen syömälakko alkoi heinäkuun lopulla, kun karvialaiset tulistuivat Naturaan. Karviasta siihen arvioitiin liitetävän yli 2 000 hehtaaria.

Ympäristöministeri Haavistolle luovutettiin Naturaa vastustava adressi. Siihen oli kerätty 5 700 nimeä, joka on ilmeisesti alle odotusten. Keräystä jatketaan vielä syyskuun ajan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat