Haavisto: Suomen lähetettävä turvaajia Sudaniin

Sudanin tulevissa rauhanneuvotteluissa Libyalla voi olla ratkaiseva rooli.

Aamun Huomenta Suomessa vieraillut entinen EU:n erityisedustaja Sudanissa, kansanedustaja Pekka Haavisto (Vihr.) kertoo, että pommitukset jatkuvat yhä Sudanissa. Sudanin on tarkoitus aloittaa rauhanturvaneuvottelut Libyassa lokakuussa. Haaviston mukaan neuvotteluista on tulossa erittäin vaikeat.

- Sudanin tilanteen ratkaisemiseen tarvitaan ensinnäkin rauhanneuvotteluiden aloittamista välittömästi. Toiseksi tarvitaan isoa ja uskottavaa rauhanturvaoperaatiota YK:n ja Afrikan Unionin puolelta. Kolmanneksi tarvitaan jälleenrakentamista, jotta kaksi miljoonaa ihmistä pääsevät palaamaan takaisin koteihinsa pakolaisleireiltä.

Libyan johtaja Muammar Gaddafi tapasi YK:n pääsihteeri Ban Ki Moonin reilu viikko sitten. Gaddafi haluaa rauhanneuvottelut Libyaan.

- Siinä on tiettyjä onnistumisen edellytyksiä, koska Libya on Sudanin naapurimaa, ja jotkut sissiryhmät ovat saaneet Libyan kautta tukea. Jos Libya haluaa, se voi siis painostaa Sudanin hallitusta ja osaa näistä sissiryhmistä, kertoo Haavisto.

Haaviston mukaan pelkkä Darfurin tilanteen ratkaiseminen ei auta, vaan neuvotteluissa pitää keskittyä koko maan vakauttamiseen. Hänen mukaansa Suomen pitäisi myös antaa jonkin verran rauhanturvaajia operaatioon Ruotsin ja Norjan tapaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat